25.01.2017

Nuorten kesätyöseteli vuonna 2017

Juuan kunta tukee juukalaisten nuorten kesätyöpaikkojen järjestämistä vuonna 2017 osallistumalla työnantajille kesätyön järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin 200 euron suuruisella osuudella.

Kesätyöpaikkojen piiriin kuuluvat 15 vuotta ennen työsuhteen alkamista täyttäneet ja enintään 18 vuotiaat juukalaiset koululaiset, lukiolaiset ja keskiasteen opiskelijat. Kesätyösetelin piiriin eivät kuulu keväällä 2017 keskiasteelta valmistuvat, eikä kevään 2017 ylioppilaat.

Nuoret hakevat omatoimisesti kesätyöpaikkansa ja saavat kunnalta työnantajalle toimitettavaksi ”maksusetelin”, jonka työnantaja toimittaa asianmukaisesti täytettynä kunnalle työsuhteen päätyttyä ja jota vastaan kunta maksaa työnantajalle setelin arvon.  Setelin arvo on 200 euroa.

Työnantaja voi olla yritys, yhdistys tai yksityinen henkilö, joka ei kuitenkaan saa olla työntekijän lähisukulainen ja työkohteen on oltava Juuassa. Työsuhde nuorella on suoraan työnantajaan, joka myös huolehtii kaikista työnantajavelvoitteista. Työjakson pituus on vähintään 2 viikkoa, päivittäinen työaika vähintään 6 tuntia ja palkkauksen on noudatettava alan kesätyöntekijöihin sovellettavia sopimuksia.

 



11.09.2017

Liikettä 24H - liikuntatapahtuma palautekysely »

Liitteenä palautekysely Liikettä 24H-tapahtumasta. Mikäli osallistuit tapahtumaan, ole ystävällinen ja anna palautetta tapahtumaan liittyen. Kaikki palaute on tervetullut...
09.02.2017

Nuorten yritysseteli »

Juuan kunta tukee 4H-yritystoimintaa ja nuori, joka on iältään 13 - 28 -vuotias, voi saada yrityssetelin uuden 4H-yritystoiminnan aloittamiseen ja yrityksen pyörittämiseen. My...

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
P. 040 104 2000
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »

Etsitkö näitä?


Kartat

Matkailuinfo


Kirjasto