Kunnanjohtajan blogi

RSS-syöte

Kunnanjohtajana karkauspäivästä 2016 alkaen. Pienen kunnan kasvatti. Kuntayhtymän, ammattikorkeakoulun, yliopiston, perheen, ystävien ja elämän kouluttama kunta-asiantuntija. Kiinnostunut yhteiskunnan kehittämisestä, ihmisistä ja syy-seuraussuhteista.

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen kunnanjohtajan arjesta ja Juuan asioista. Blogeja on paljon ja erottuminen on vaikeaa, mutta uskon että keskikokoisen Pohjois-Karjalaisen kunnan asioihin voi samaistua lähes puolet Suomalaisista. Juuka on erittäin hyvä työ- ja elinyhteisö, josta meillä on paljon kerrottavaa…

22.11.2017 12:30 | Markus Hirvonen

Talousarvioista 2018 »

 

 

 

21.11.2017 11:59 | Markus Hirvonen

Kivitutkimussäätiö selvitystilaan, kunta odottaa rauhassa tilanteen kehittymistä »

 

Suomen Kivitutkimussäätiön hallitus on 13.11.2017 pitämässään kokouksessa päättänyt käynnistää selvitystilamenettelyn. Säätiön hallitus on todennut ettei säätiöllä ole riittäviä kassavaroja sen toiminnan jatkamiseksi. Selvitystilamenettelyn tarkoituksena on säätiön purkaminen ja säätiön toiminnan lopettaminen. Samalla Kivitutkimussäätiön harjoittama näyttelytoiminta sekä tutkimustoiminta päättyy Juuan kivikeskuksessa. Suomen Kivitutkimuskeskuksen hallitus asettaa selvitysmiehen selvitystilamenettelyä varten.

 

Näin tiedotti Suomen kivitutkimusäätiö 21.11.17 tilanteestaan julkisesti.Säätiö on tehnyt Juuan alueella merkittävää työtä 2000-luvun alusta alkaen. Kivikeskuksessa on ollut opetus- ja tutkimustoimintaa sekä matkailutoimintaa. Näyttelyissä on ollut mm. Salvador Dalin ja Kauko Kortelaisen teoksia sekä muita korkealaatuisia näyttelyitä.

 

Juuan kunta on lainannut säätiölle sen alkuaikoina kivikeskuksen rakentamiseen varoja. Tällä hetkellä saatavia on noin 800 000e. Kivitutkimussäätiön selvitystilamenettelyssä selviää tarkemmin, miten säätiön omaisuuden kanssa menetellään. Me kunnassa suhtaudumme rauhallisesti selvitysmiehen työhön ja olemme työssä aktiivisesti mukana. Kivikeskuksen tilan kohtaloa tai lainan lopullista kohtaloa emme vielä tiedä, mutta uskomme ja luotamme asioiden järjestyvän parhain päin.

 

Elämässä on kaikella on aikansa. Juuassa ajattelemme aina asioita positiivisesti. Tässäkin asiassa jonkun asian loppu on jonkin uuden asian alku.

  

 

 

 

 

14.11.2017 11:32 | Markus Hirvonen

Siun sotesta »

02.06.2017 12:58 | Markus Hirvonen

Uusi aikakausi alkaa »

11.06.2016 12:30 | Markus Hirvonen

Me teemme itse Juuan imagon! »

Vaikutamme itse Juuan imagoon, jokainen meistä!

17.05.2016 14:15 | Markus Hirvonen

Asumisen riskiä alemmas maaseudulla- rakennusmääräykset maakunnissa vuoden 2006 tasolle »

Kun olen toiminut pienen vireän maaseutukunnan kunnanjohtajana nyt pari kuukautta, minulle alkaa hahmottua syitä, miksi maaseudulta muutetaan herkästi kaupunkiin. Perinteiset syyt kuten opiskelu- ja työpaikat on tietysti edelleen voimissaan, mutta asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen. Kyse on myös muista tekijöistä. Nuoren väestön saaminen kuntaan vaatii myös muita tekijöitä, joista yksi keskeinen on asumisen riski. Tätä riskiä tulisi ministeriöiden alentaa.

Lisää keskusteluja:
1 | 2 |

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
P. 040 104 2000
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »

Etsitkö näitä?


Kartat

Matkailuinfo


Kirjasto