Maakuntapäivän teemana tällä vuodelle oli Makujen Pohjois-Karjala, jonka ympärille maakuntapäivän tapahtumia järjestettiin ympäri maakuntaa. Perinteiden opettaminen sukupolvelta toiselle lisää yhteisöllisyyttä ja ennen kaikkea se mahdollistaa paikallisen kulttuurin jatkuvuuden. Kukko on tunnettu osana juukalaista perinneruokakulttuuria ja sen innoittamana maakuntapäivän tapahtumana vietettiin Juuan kukkopäiviä pe-la 13-14.9.2024. Tapahtumapaikkana toimi Nunnanlahdessa sijaitseva Kivikylän kanttiini.
Perjantai-iltana oli luvassa nuorille perunakukkopaja, jossa opittiin tekemään kukko alusta alkaen kukkomestari Mika Karhisen johdolla ja Marttojen sekä 4H:n ohjaamana. Lopputuloksena oli reilu määrä pikkukukkoja. Nuoret saivat noutaa oman lämpimän kukkonsa lauantaina. Nuoret olivat tyytyväisiä kukkopajan toteutukseen ja toivoivat tulevaisuudessa uusia perinneruokatapahtumia, joissa pääsee oppimaan ja tekemään itse.
Myös tapahtumaan osallistunut Juuan kunnanjohtaja Henri Tanskanen sai kukkomestarin opit haltuunsa ja pääsi samalla itsekin tekemisen meininkiin.
”Muistan aina edesmenneen mummoni tekemän kukon omasta lapsuudestani. Nyt halusin tulla mukaan, sillä lasten ja nuorten kanssa on aina mukava toimia ja toivon, että ruokakulttuurimme jatkajia on myös tulevaisuudessa. Tietenkin tämä oli myös ainutlaatuinen tilaisuus oppia tekemään perinteistä kukkoa mestarin opissa”.
Lauantaina jokainen halukas pääsi maistamaan 12 kilon jätti-perunakukkoa, jonka Karhinen ja Juuan alueen marttayhdistykset valmistivat vielä perjantai illan päätteeksi. Kivikylän Kanttiinissa oli lauantaille myös maksullinen perinneruokalounas ravintolayrittäjien toimesta. Lisäksi Taste Saimaa- hankkeen suurlähettiläs Anni Korhonen luennoi perinneruoista Tulikiven audiotorissa.
Tapahtuma oli järjestetty Tulikiven, Juuka-seuran, Pielisen 4H-yhdistyksen, Perinteestä pätäkkää -hankkeen, Marttojen, Taste Saimaa -hankkeen, kukkomestari Mika Karhisen ja Kivikylän Kanttiinin yhteistyöllä.
#pohjois-karjalan maakuntapäivä #juukaseura #4hpielinen #juuanmartat #kivikylänkanttiini #tulikivi #TasteSaimaa