Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Juuan kunnan tiedote TE2024 uudistukseen liittyen

Juuan kunnan tiedote TE2024 uudistukseen liittyen

TE-palvelut siirtyvät lainsäädännön mukaan 1.1.2025 valtiolta kuntien vastuulle. Kuntien on viimeistään lokakuun loppuun mennessä ilmoitettava työ- ja elinkeinoministeriöön, miten ne järjestävät työvoimapalvelut vuoden 2025 alusta. Samalla on ilmoitettava suunnitelma työvoimapalvelujen toteuttamisesta sekä tarvitsevatko kunnat te-palveluiden käytössä nykyisin olevia toimitiloja.

Pohjois-Karjalan osalta muutoksia toivotaan jo periaatteellisellakin tasolla, onhan maakunnan työttömyysaste yksi Suomen korkeimpia.

Valmisteluyksikkö teki elokuun lopussa esityksensä järjestämisvastuusopimuksesta Pohjois-Karjalan kuntajohtajille. Siinä Joensuu esitetään vastuukuntana ja sopimuksessa järjestetään vastuukunnan ja muiden sopimuskuntien väliset vastuut. ”On erittäin hyvä, ettei Pohjois-Karjala jakautuisi kahteen eri työllisyysalueeseen jo ihan laajemman toiminnan koordinoinnin takia. Mallissa on kuitenkin parannettavaa etenkin palveluiden tuottamisvastuun, mutta monen muunkin asian suhteen”. Valmistelutyössä Juuan kuntaa edustanut elinvoimavastaava Antti Asikainen toteaa.

Asioita on pakko tarkastella myös periaatteellisella tasolla toisin kuin aiemmin, sillä heinäkuun osalta työttömyysaste oli 14,5 %. Juuan kunta ei puolla ajatusta siitä, että valtion toiminta siirrettäisiin sellaisenaan kuntien vastuulle. ”Yllättyisin, jos joku olisi tyytyväinen nykyiseen toimintatapaan ja työttömyyden hoitoon. On perusteetonta tehdä asioita samalla tavalla kuin aiemmin ja odottaa toisenlaista lopputulosta.” Asikainen painottaa.

Aikataulu on tiukka, mutta Juuan kunta ei halua kiirehtiä asian kanssa. ”Maakunnassa on paljon huonoja kokemuksia siitä, että isoja uudistuksia yritetään viedä kiireellä läpi. Jos asiassa ei saada ratkaisua vielä lokakuun aikana niin sitten ei saada. Järjestämisvastuusopimus tuotiin ensimmäisen kerran kuntajohtajille tutustuttavaksi vasta elokuun lopussa. Hyvää hallintoa kuitenkin on, että päätökset perustuvat laadukkaaseen valmisteluun ja eri näkökantojen sovittamiseen, kyllä tämä valtion taholta ymmärretään” kertoo kunnanjohtaja Henri Tanskanen.

Juuan kunnan näkemyksen mukaan valmisteluyksikön esityksessä kaikilta osin ei päästä työttömyyden juurisyiden hoitoon. ”Ehkä keskeisin haaste liittyy paitsi taloutta ja hallintoa koskevan vallan keskittymiseen, myös palveluiden tuottamiseen. Työttömyyden hoito haluttaisiin meillä ja muissakin kunnissa lähemmäs työvoimaa ja yrittäjiä.” Toteaa kunnan elinvoimavastaava Antti Asikainen.

Kunnanhallitus käsittelee katsauksen kokouksessaan 18.9.2023.

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka