Juuan kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 14.4.2025 klo 16.00 käsittelemään seuraavia esityslistalla olevia asioita.
Ehdotukset 6.12.2025 myönnettävistä kunniamerkeistä
Itä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt toimialueeltaan esityksiä vuoden 2025 itsenäisyyspäivänä myönnettävistä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkeistä. Tasavallan presidentti antaa kunniamerkit kotimaisille siviilihenkilöille vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12.
Juuan kunnan voimassaolevan ohjeistuksen mukaan kunnanjohtaja tekee vuosittain kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden osalta ehdotuksen kunniamerkeistä, jotka myönnetään itsenäisyyspäivänä ja huolehtii kunniamerkkien hakemisesta. Luottamushenkilöiden osalta kunnanhallitus vastaa ehdotuksen tekemisestä. Kunnanhallituksen kannan perusteella kunnanjohtajan on huolehdittava kunniamerkkien hakemisesta.
Ehdotuksen tulee perustua ehdokkaan henkilökohtaisiin ansioihin. Virka- ja palvelusvuodet eivät sinänsä voi olla kunniamerkin antamisen perusteena.
Ensisijaisena lähtökohtana kunniamerkin antamiselle ovat ne keskitason yläpuolella olevat ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Jos kunniamerkkiä ehdotetaan kunnalliselle luottamushenkilölle, on ehdotettavasta henkilöstä ilmoitettava samalla hänen päätoimensa ja koulutuksensa sekä muutkin kuin pelkästään luottamustoimen hoitamiseen liittyvät ansiot.
Kunnanhallitus päättää kunniamerkkien hakemisesta.
Retulahden satamahankkeen tilannekatsaus kunnanvaltuustolle
Retulahden sataman kehittäminen on ollut vireillä keväästä 2021 asti. Retulahden sataman ensimmäisen vaiheen investoinnin suuruus on 507.500 euroa, josta EAKR-rahoituksesta tukea saadaan 50 %. Kunnan oma investointi on 253.750 euroa. Hankeen toteutusaika on hankkeen rahoituspäätöksestä 30.5.2026 asti.
Retulahden ensimmäinen vaihe pitää sisällään sataman infran parannuksen. Laivalaiturin uusiminen, puisen rantaraitin tekeminen ja vierasvenepaikkojen uusiminen. Retulahden kehittämisen toisessa vaiheessa on tarkoitus lisätä vakituisia venepaikkoja ja laajentaa infran kehittämistä Retulahden pohjoiseen osaan.
Kuntatekniikan päällikön vastuualueisiin hallintosäännön mukaan kuuluu liikenneväylät, kunnallistekniikka, vesihuoltolaitos sekä puistot ja yleiset alueet. Kuntatekniikan päällikkö on ollut kuitenkin poissa työstä marraskuusta 2024 lähtien ja poissaolo jatkuu tämänhetkisen tiedon mukaan 30.5.2025 saakka.
Tilapalvelupäällikkö teki hankintapäätöksen Retulahden satamahankkeen ensimmäisen vaiheen projektipäälliköstä 20.3.2025. Hankkeen projektipäälliköksi valittiin Jatava Consulting Oy:n Jarmo Wacklin. Projektipäällikön kustannukseksi on arvioitu ilman arvonlisäveroa 12.500 euroa. Työ sisältää suunnitelmien ja urakan kilpailutuksen, yhteydenpidon osapuoliin, sekä valvojana toimimisen urakan aikana.
Retulahden satamahankkeen vastuuhenkilönä kunnan puolelta toimii kuntarakennepalvelujen johtaja Timo Möttönen ja kunnan yhteyshenkilönä hankkeessa toimii elinvoimapäällikkö Antti Asikainen.
Kunnanhallitus päättää, että kuntarakennepalvelujen johtaja Timo Möttönen ja elinvoimapäällikkö Antti Asikainen tulevat kertomaan Retulahden satamahankkeen etenemisestä ja tämän hetkisestä tilanteesta.
Ahmovaaran asemakaava, kaava-ehdotus
Kaava-alueella sijaitsevan Kolinportin liikenneaseman omistajat jättivät 29.10.2024 purkamislupahakemuksen, jolla haettiin koko kiinteistön purkamista, lukuunottamatta polttoaineen jakelupistettä, joka toimisi ns. kylmäasemana.
Koska Kolinportin kiinteistö on tärkeä osa kaavaa ja asemakaavan tavoitteiden toteutuminen nojaa merkittävästi Kolinportin palvelutuotantoon kunnanhallitus kokouksessaan 11.11.2024 § 180 päätti keskeyttää kaavan laatimisen, kunnes Koliportin purkamislupa käsiteltäisiin.
Juuan kunnan rakennustarkastaja hylkäsi päätöksellään 31.1.2025 Koliportin purkamislupahakemuksen. Hakemuksen hylkäämistä rakennustarkastaja perusteli sillä, että rakennus on rakennushistorialliseti, historiallisesti tai taajamakuvan kannalta arvokas rakennus. Perusteluissa todettiin myös, että rakennuksen suojelu ratkaistaan nyt meneillään olevan asemakaava prosessin kautta kaavaratkaisuin.
Päätöksestä jätettiin oikaisuvaatimus 12.2.2025, jossa vaadittiin rakennustarkastajan päätöksen kumoamista ja purkamisluvan myöntämistä. Juuan ympäristölautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen kokouksessaan 26.3.2025 § 12.
Juuan kunta ja kaavoittaja kävivät työneuvottelun asemakaavaratkaisujen tekemiseksi 24.2.2025. Neuvottelujen perusteella todettiin, että kaava voi edetä ehdotusvaiheeseen kunhan asia on käynyt kunnanhallituksella linjauskokouksessa.
Nyt käsiteltävässä kaavaehdotuksessa Kolinportin rakennusta esitetään suojeltavaksi kaavamerkinnällä sr-1 (Maakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kohde. Rakennusta ei saa purkaa. Korjaus- ja muutöstöissä rakennuksen historialliset ominaispiirteet on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan säilyttämään. Kohteita koske koskevista luvanvaraisista suunnitelmista ja toimenpiteistä on pyydettävä museoviranomaisen lausunto).
Kolinportin osalta tilanne on yhä auki, ja mikäli kohteen omistajuus vaihtuu, uutta omistajaa tulee kuulla suojelumerkinnän tasosta tai sen poistamisesta, mikäli siihen on asialliset perusteet.
Käsiteltävänä olevan asemakaavan rajausta on muutettu olennaisesti kaavaluonnoksesta saatujen palautteiden ja kunnanhallituksen tekemien linjausten mukaisesti.
Kaavaehdotus on valmis asetettavaksi nähtäville ja pyydettäväksi siitä lausunnot eri viranomaistahoilta.
Paalasmaan saaristoalueen kehittäminen
Juuan kunnanvaltuuston hyväksymässä elinvoimaohjelmassa yhtenä ohjaavana strategisena asiakirjana toimii Koli Iso Kuva 2050 -visio. Elinvoimaohjelmassa tavoitteena mainitaan aktiivisen aluekehittämisen hanketoiminta ja matkailun kehittäminen sekä tukeminen.
Juuan kunta on sitoutunut Koli Iso Kuva 2050 -visioon ja on toteuttanut osuuttaan valmistelemalla Ahmovaaran osayleiskaavaa ja Ahmovaaran asemakaavaa. Juuan keskuskylän alueella on päivitetty useita asemakaavoja, Retulahden satamahanke on lähtenyt käyntiin ja Tahkovaaran alueelle on tehty esiselvityshanke. Puu-Juukaa kehitetään yhdessä yrittäjien kanssa. Seuraavien lähivuosien aikana strateginen painopiste valmistelun osalta siirtyisi Kolin Iso Kuva 2050 -vision mukaisesti Paalasmaalle, josta suunniteltiin Pielisen vesimatkailualuetta ja merkittävää majoituskapasiteetin nostoa.
Tällä hetkellä Paalasmaan alueella on runsaasti Juuan kunnan omistamaa maata, joista osa on kaavoitettu, osa kaavoista on päivittämisen tarpeessa ja osa alueesta on täysin kaavoittamatonta.
Alueiden kehittämiseen on tällä hetkellä saatavissa Euroopan unionin kehitysrahaa, jota kanavoi lähinnä Pohjois-Karjalan maakuntaliitto sekä tietyssä määrin alueelliset ELY-keskukset. Tarkoituksena on, että alkavalla valtuustokaudella valmisteltaisiin Paalasmaan osalta kehittämisvisio eli ns. masterplan ja jota varten haettaisiin rahoitusta.
Asia voitaisi valmistella kesän aikana tulevan valtuuston käsittelyyn. Juuan kunnan viranhaltijat pyytävät kuitenkin kunnanvaltuustolta periaatelinjausta masterplan-rahoituksen hakemiseen. Samalla ratkaistaisiin kysymys Paalasmaan laivalaiturista, joka tällä hetkellä kuuluu Suomen valtiolle, mutta jonka valtio haluaa purkaa tai luovuttaa kunnalle.
Laiturin korjauskustannukset ovat vähintään 60 000 euroa ja laituri sijaitsee yksityisellä maalla. Lohkomisesta, maanostosta ja muista kuluista koituisi merkittävä kokonaissumma. Pelkän laiturin kunnostaminen ei ole tarkoituksenmukaista, mutta mikäli Paalasmaan osalta valmisteltaisiin selkeä visio, asiaa voisi tarkastella osana suurempaa kokonaisuutta.
Juuan kunnan liittyminen Pielisen Karjalan kehittämiskeskus Oy:n osakkaaksi
Juuan kunnan kuntastrategian 2022-2026 ensimmäisenä painopistealueena on kuluneella valtuustokaudella ollut elinvoiman kehittäminen ja kuntastrategiaan on otettu kirjaus " Elinvoima tarkoittaa meille yrittäjyyden tukemista ja rohkeaa kasvua." Juuan kuntastrategiaan perustuva elinvoimaohjelma 2023-2026 täsmentää edellä mainittua kirjausta seuraavasti " Juuan kunnan elinvoima on vahvasti sidoksissa yritysten toimintaedellytyksiin, työvoiman saatavuuteen sekä yritysten että kunnan tarjoamien palveluiden monipuolisuuteen"
Vuonna 2024 päätettiin aloittaa tunnustelut Nurmeksen kaupungin 100 % omistaman Pikes Oy:n kanssa lähemmästä yhteistyöstä. Yhteistyövaihtoehtoja on esitelty kunnanhallitukselle useita kertoja vuosien 2024-2025 aikana ja päädytty aloittamaan yritysten neuvontapalvelut ostopalveluna. Ostopalvelu sisältää perusmuotoisen yritysneuvonnan, kuten liiketoimintasuunnitelmien laadinnan.
Juuan kunnanvaltuustolle on esitelty syksyllä 2024 Pikes Oy:n toimitusjohtajan johdolla yrityksen toimintaa. Kunnanvaltuusto on evästänyt kunnanjohtajaa jatkokeskusteluihin tavoitteena saavuttaa osaomistajuus Pikes Oy:ssä vuoden 2025 aikana. Neuvotteluita on käyty aktiivisesti talven 2024-2025 aikana ja päädytty seuraaviin keskeisiin kohtiin omistajuudessa ja yhtiön tarjoamissa palveluissa.
- 1.7.2025 alkaen Nurmeksen kaupunki omistaisi Pikes Oy:stä 74,4 % ja Juuan kunta 25,6 %. Asiassa tehtäisiin osakekauppa hintaan 63 000 euroa.
- Pikes Oy:n hallitus koostuisi jatkossa seitsemästä jäsenestä, joista kaksi valitsee Juuan kunta.
- Nurmeksen kaupunki ja Juuan kunta ovat neuvotelleet Pikes Oy:lle asetetuista tehtävistä sekä rahoituksesta. Juuan vuosittaiseksi käyttötaloudesta maksettavaksi rahoitusosuudeksi esitetään 153 600 euroa.
- Vähemmistöomistajan oikeudet turvataan osakassopimuksella ja yhtiöjärjestyksessä osakeyhtiölaista poiketen.
- Jatkossa Pikes Oy vastaisi Juuan alueen yritysten yritysneuvonnasta, kehittämistoiminnasta, osaavan työvoiman saannin edistämisestä ja alueen markkinoinnista yritysten sijoittumispaikkana. Lisäksi tehtäviin kuuluu alueen yrittäjille perustamis-, kehittämis- ja omistajanvaihdosneuvontapalvelut ja kumppanina toimiminen alueelle sijoittuville yrityksille. Pikes Oy toteuttaisi omistajien linjauksia tarpeen mukaan (aiemmin mm. metsäbiotalous, maatalous, luontomatkailu ja elintarviketeollisuus).
- Palvelut ovat Juuan alueen yrityksille sopimuksen kautta maksuttomia
Edellä mainituista asioista on tehty osakassopimusluonnos, jonka tarkoituksena on sopia Pikes Oy:n omistuksesta, hallinnosta, toiminnan rahoituksesta, osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista yhtiöön ja toisiinsa nähden osakkeenomistajina. Lisäksi sopimuksella sovitaan yhtiön osakkeiden omistukseen ja luovutuksiin liittyvistä asioista.
Osakkeiden hankinnan osalta kyse on investoinnista ja se tulee merkitä valtuuston hyväksymänä osaksi investointisuunnitelmaa. Palveluiden hankinnan osalta sovelletaan hankintalain 16 §:n 1 momenttia, jossa säädetään siitä, ettei hankintalakia sovelleta tilanteessa, jossa hankinta tehdään omalta sidosyksiköltään. Mikäli osakekauppa tehdään, Juuan kunnan osuus ylittää laissa säädetyn minimirajan ns. in-house-järjestelyn toteuttamiselle.
Osakassopimusluonnos on lähetetty kunnanhallituksen jäsenille jo ennakkoon tutustuttavaksi ja se esitellään kunnanhallituksen kokouksessa ja lisätään liiteaineistoksi. Yhtiöjärjestyksen muutos tulee hyväksyä Pikes Oy:n yhtiökokouksessa.