Juuan kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina 31.3. klo 16.00 käsitellään seuraavia esityslistalla olevia asioita:
Tilinpäätös 2024
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkistettavaksi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Talousarviovuosi 2024 oli toinen vuosi ilman kunnan rahoittamia sote-toimintoja. Taloudellisesti vuosi 2024 toteutui kokonaisuutena talousarviossa ennakoitua paremmin johtuen sekä hyvästä kustannusten hallinnasta että verotulojen ennakoitua paremmasta toteutumisesta.
Yrityspalveluiden ostosopimuksen tilannekatsaus
Juuan kunta solmi kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä 11.12.2024 päätösnumero 33/2024 hankintasopimuksen Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy:n kanssa. Juuan kunta ja Pikes ovat useita vuosia tehneet läheistä yhteistyötä. Osakeyhtiöltä kunta on ostanut omistajanvaihdospalveluita ja muita palveluita tarpeen mukaan.
Syynä tälle on ollut se, että Juuan kunnan palveluksessa on ainoastaan yksi työntekijä (elinvoimapäällikkö), jonka tehtäviin on alusta asti kuulunut yritysneuvonnan kaikki osa-alueet. Hallintosäännön ja lainsäädäntömuutosten myötä elinvoimapäällikön tehtäviin on siirretty kotoutumis- ja TE-palvelujen hoitoon liittyviä tehtäviä. Työmäärä on kasvanut täten merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. On myös huomattu, ettei yrityksille ole nykyisillä resursseilla mahdollista tarjota laaja-alaisesti yritystoimintaan liittyviä palveluita.
Yritysneuvontapalveluiden hankintasopimuksella korjataan edellä mainittua tilannetta. Esillä olevassa asiassa sovitaan siten yritysneuvontapalvelujen ostamisesta Juuan kunnan yrityksille. Tarkoituksena on täydentää nykyisen elinkeinopalveluiden tarjoamia palveluita suuremman yhtiön palvelutarjonnan kautta niin, että Juuan alueen yritykset saavat nykyistä kattavampia palveluita yritystoiminnan kehittämiseen. Palvelu on Juuan yrityksille maksutonta ja asiasta on kerrottu syksyn aikana Juuan yrittäjille.
Avustushakemus, Pielisen Messut 2025, Pielisen Messuyhdistys ry
Pielisen Messut on yli kymmenen vuotta toiminut vuosittainen Juuan, Lieksan ja Nurmeksen alueilla kiertävä tapahtuma, jossa esitellään Pielisen Karjalan seutukunnan osaamista ja tehdään alueen kuntia, yrityksiä ja palveluita tunnetuksi. Messuilla vierailee noin 4000-6000 kävijää / tapahtuma. Tapahtuma toteutetaan Pielisen Karjalan seutukunnan yrittäjäjärjestöjen ja kuntien kanssa yhteistyönä joka vuosi riippumatta kulloisestakin messupaikkakunnasta. Päävastuu organisoinnista on järjestävän paikkakunnan yrittäjäjärjestöllä. Kuluvana vuonna messut järjestetään 7.-8.6.2025 Lieksassa Lieksan jäähallin ympäristössä.
Pielisen messuyhdistys ry hakee avustusta 2000 euroa Pielisen Messut 2025 tapahtuman toteuttamiseen.
Samalla Pielisen messuyhdistys ry pyytää nimeämään ja ilmoittamaan, kuka tai ketkä edustavat kuntaa avaustilaisuudessa la 7.6. klo 10.00.
Juuan kunnan lausunto Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle lautamiesten lukumäärästä
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus pyytää tuomiopiirin kunnilta lausuntoa lautamiesten lukumäärästä. Lausunnot on pyydetty toimittamaan 31.3.2025 mennessä.
Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet kunnanvaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun kunnanvaltuustot ovat valinneet uudet lautamiehet ja valinnat ovat tulleet lainvoimaisiksi.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus esittää, että lautamiesten lukumäärät säilytetään ennallaan. Näillä määrillä kyetään varmistamaan riittävä lautamiesmäärä kaikissa tilanteissa. Käräjäoikeus toivoo, että lautamiehen tehtäviin nimitetään ainoastaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat motivoituneita ja vastuullisia toimimaan käräjäoikeudessa vaativissa lautamiehen tehtävissä.
Henkilöstöraportti vuodelta 2024
Kunnan henkilöstöraporttiin on kerätty keskeisiä tietoja kunnan henkilöstöstä vuodelta 2024. Henkilöstöraportissa on tietoja mm. henkilöstönmäärästä, henkilöstökuluista, ikäjakaumasta, sairauspoissaoloista ja työnantajan toimenpiteistä työhyvinvoinnin tukemisessa.
Henkilöstöraportin tarkoituksena on antaa tietoa organisaation henkilöstönvoimavaroista, niissä tapahtuneista muutoksista. Raportin avulla voidaan arvioida niitä muutos -ja kehityssuuntia, joilla voidaan edesauttaa henkilöstöntyökykyä ja työssäjatkamista pitkäjänteisesti.
Tutustu koko esityslistaan täältä.