Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 3.3.2025

Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 3.3.2025

Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 3.3.2025 klo 16.00 käsittelemään seuraavia esityslistalla olevia asioita

Vuokon aurinkopuiston osayleiskaava, hyväksyminen

FixSun Solar Oy jättänyt 12.12.2023 hakemuksen osayleiskaavan käynnistämiseksi Juuan kunnan Vuokon aurinkovoimapuiston kaavoittamiseksi. Kaavan tavoitteena on laatia alueelle osayleiskaava, jonka perusteella alueelle voidaan toteuttaa noin 80 hehtaarin laajuinen aurinkovoimalapuisto. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena ja sen perusteella voidaan alueelle myöntää sijoittamisluvan ja rakentamisluvan kautta aurinkovoimalapuiston rakentamislupa. Hankkeen tavoitteena on osaltaan toteuttaa Juuan kunnan strategian 2022-2026 mukaista kunnan alueen kestävän kehityksen tavoitteita ja elinvoiman uudistustavoitteita.

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 22.1. - 21.2.2025. Kaavaehdotuksesta on saatu lausunnot eri viranomaistahoilta. Kaavakarttaan ja kaavaselostukseen on tehty tarkennuksia saadun palautteen perusteella. Muutokset kaavaan eivät ole merkittäviä, eikä kaavaehdotusta ole tarvetta asettaa uudestaan nähtäville. Kaava on valmis hyväksymismenettelyyn. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Vuokon aurinkovoimapuiston osayleiskaavan 24.2.2025 päivättyjen asiakirjojen mukaisesti.


Hankintalain uudistus

Hallitukselle tuodaan tiedoksi hankintalain valmistelun tilanne. Hankintalain uudistamiseen tähtäävä työryhmämietintö on parhaillaan lausuntokierroksella.

Uudistuksella hallitus haluaa edistää markkinoiden toimivuutta, lisätä kilpailua ja kilpailuneutraliteettia sekä huomioida huoltovarmuuteen liittyviä tarpeita julkisissa hankinnoissa. Hankintojen tehostamisella tavoitellaan merkittäviä kustannussäästöjä keskipitkällä aikavälillä. Keskeisenä tavoitteena on lisätä yritysten edellytyksiä osallistua julkisen sektorin tarjouskilpailuihin.


Valtionosuuspäätökset 2025

Juuan kunta on tehnyt vuoden 2024 valtionosuuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen valtionvarainministeriöön ja sen jälkeen valittanut VM:n hylkäävästä ratkaisusta hallinto-oikeuteen asiassa yhdessä viiden muun kunnan kanssa.  Hallinto-oikeus ei ole ratkaissut asiaa tähän päivään mennessä. Joten vuoden 2025 valtionosuuden laskentaperusteita ei ole tiettävästi muutettu, vaan ne lasketaan edelleen samoin, virheellisiksi katsottujen perustein mukaisesti, kuin vuoden 2024 valtionosuudet. Tämän johdosta kunnan on syytä harkita tyytyykö Juuan kunta valtionosuuslaskelmiin.

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen esittää kunnanhallitukselle, että se käy alustavan keskustelun siitä, tyytyykö kunta valtionosuuspäätöksiin.


Kunnalle tulleiden perintövarojen käyttö

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen esittää kunnanhallitukselle, että se
1. Esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuusto perustaa Juuan kunnan perintö- ja lahjoitusrahaston ja kunnanvaltuusto vahvistaa liitteenä olevan asiakirjan mukaiset säännöt rahastolle.
2. Lakkauttaa vuonna 2018 perustetun perheiden tukirahaston.

Rahaston hallinnoinnin kannalta on perusteltua, että rahastojen kartuttaminen, varojen käyttö ja omaisuuden hoito perustuvat pysyväisluonteisiin sääntöihin. Rahaston perustamisen ja rahaston säännön hyväksyminen on katsottu kuuluvat talouden ja rahoituksen perusteisiin, joten toimivallan rahaston perustamiseen ja sääntöjen hyväksymiseen on katsottu olevan valtuustotasolla.

Lapsiperheiden tukirahastoon liittyi sen toiminnan aikana useita oikeudellisia haasteita. Rahasto oli tarkoitettu vähävaraisille lapsiperheille, mutta näiden olosuhteiden arviointi olisi vaatinut sosiaaliviranomaisille osoitettujen toimivaltasäännösten käyttämistä. Juuan kunnalla ei ole oikeuksia tulorekisteriin, eikä sillä ole oikeuksia saada tietoja perheiden sosiaalisesta tai ekonomisesta tilanteesta. Perheille annetut rahat vaikuttavat myös toimeentulotuen myöntämiseen, mikäli perhe niitä on hakemassa tai saanut.


Väliaikaisten varajäsenten nimeäminen keskusvaalilautakuntaan

Tasa-arvolain 4 a § säädetään, että toimielimissa on oltava sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Kun valittavia jäseniä on kolme, ei tasa-arvolaissa säädettyä 40 % vähimmäiskiintiötä voida noudattaa kuin toiseen sukupuoleen nähden. Kunnanhallituksen päätöksessä 17.2.2025 § 29 Väliaikaisten varajäsenten nimeäminen keskusvaalilautakuntaan, ei toteudu tasa-arvolain 4 § a säädös.

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen esittää, että

1. Kunnanhallitus päättää poistaa päätöksensä 17.2.2025 § 29.
2. Kunnanhallitus määrää vaalilain 14 §:n perusteella kunnan keskusvaalilautakuntaan vähintään kolme väliaikaista varajäsentä, jotka sijoittuvat varsinaisten jäsenten ja varajäsen jälkeen sijaantulojärjestyksessä.


Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen alue- ja kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten paikkoja täytettäessä on noudatettava tasa-arvolain 4 a §, jonka mukaisesti sekä naisia että miehiä kumpiakin on oltava vähintään 40 %. Kunnanhallituksen päätöksessä 17.2.2025 § 30 vaalilautakunnan varsinaisten jäsenten osalta ei toteudu tasa-arvolain 4 § a säädös sitä että sekä naisia että miehiä kumpiakin on vähintään 40 %.

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen esittää, että

1. Kunnanhallitus päättää poistaa päätöksensä 17.2.2025 30 § vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten asettamisen osalta.
2. Kunnanhallitus päättää asettaa vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien toimittamista varten: 
- Vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja seitsemän (7) varajäsentä kutsumisjärjestyksessä sekä määrää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.


Hallintosäännön päivittäminen koskien valtuutettujen lukumäärää

Kunnanvaltuusto päätti 9.12.2024 § 29 valtuuston kooksi 23 valtuutettua. Kunnanvaltuuston päätöksessä  09.12.2024 §30 Hallintosäännön päivittäminen liitteessä valtuuston kooksi oli merkitty 21 valtuutettua.

Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että hallintosäännön 3 luvun 1 §:n 1 momenttiin korjataan kunnanvaltuuston kooksi 23 valtuutettua.


Alueidenkäyttölain ja rakentamislain edellyttämät muutokset Juuan kunnan hallintosääntöön

1.1.2025 maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) kumottiin Suomen eduskunnan päätöksellä ja lain nimi muuttui tuolla päätöksellä alueidenkäyttölaiksi. Aiemmasta MRL:stä erotettiin rakentamista koskevat säännökset ja rakentamista ohjaavaksi lainsäädäntöasiakirjaksi säädettiin kokonaan uusi rakentamislaki.

Rakentamista ja sen valvontaa koskevat säännökset ovat siten jatkossa ainoastaan rakentamislaissa. Alueidenkäyttölakiin jäivät lähinnä kaavoitusta, yhdyskuntarakentamisesta, kunnalle aiheutuvien kustannusten korvaamista, maan luovuttamista ja lunastamista, hulevesiä, kaavojen toteuttamisesta johtuvia korvauksia ja kehittämisalueita koskevat säännökset. Edellä mainittujen lakien sisältöön tehtiin perustavalaatuisia muutoksia, lupaprosesseja haluttiin nopeuttaa ja toimivalta-asioita selkeyttää.

Edellä mainittu muutos tarkoittaa, että kuntien hallintosäännöistä on päivitettävä kohdat, jotka koskevat rakentamiseen tai kaavoituksiin liittyviä toimielinten tehtäviä. Myös kaikki hallintosäännön viittaukset maankäyttö- ja rakennuslakiin tulee korjata rakentamislain ja alueidenkäyttölain vastaavilla pykälillä.


  

Katso koko esityslista alla olevasta linkistä.

kunnanhallitus

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka

koristekuva