Kuulutukset pääkuva

Kuulutukset

angle-left Kuulutus Koli-Ahmovaara osayleiskaavan ja Kolin vaikutusalueen strategisen osayleiskaavan 2040+ luonnosten nähtävillä pitämisestä

Kuulutus Koli-Ahmovaara osayleiskaavan ja Kolin vaikutusalueen strategisen osayleiskaavan 2040+ luonnosten nähtävillä pitämisestä

Kaavaluonnokset selostuksineen ja liitteineen asetetaan nähtäville 25.2.–29.3.2021 väliseksi ajaksi. 

Juuka ja Lieksa laativat molemmat kaavat yhteistyössä. 

Koli-Ahmovaara osayleiskaavan tavoitteena on muun muassa ratkaista ja uudistaa Kolin ja Ahmovaaran ydinalueiden maankäyttöä. Kaavalla tavoitellaan innovatiivisuutta ja varaudutaan alueen tulevaan kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen.   

Strateginen osayleiskaava 2040+ laaditaan Kolin iso kuva 2050 -selvityksen matkailusolmujen alueille ja Kolin matkailuvisio 2050-selvityksen pohjalta (Napakallio, Nunnanlahti, Paalasmaa ja Vuonislahti). Kaavalla tutkitaan erityisesti eri osa-alueiden matkailullista ja vetovoimallista yhdistämistä toisiinsa ja osoitetaan laajempia tavoitteita ja toiminnallisia alueita ja kohteita.  

Nähtävilläoloaikana on kaavahankkeista mahdollista jättää mielipide kuhunkin kuntaan: Lieksan alueita koskien sähköpostilla (kirjaamo@lieksa.fi) tai postitse Lieksan kaupungin kirjaamo (PL 41, 81701 Lieksa). Juuan alueella sähköpostilla (kirjaamo@juuka.fi) tai postitse Juuan kunnan kirjaamo (Poikolantie 1, 83900 Juuka). 

Kuulutus ja kaava-aineisto ovat nähtävillä Lieksan kaupungin virallisella ilmoitustaululla (Pielisentie 3, 81700 Lieksa) ja Kolin seurojentalolla (Merilänrannantie 4c, Koli) sekä Juuan kunnantalolla (Poikolantie 1, 83900 Juuka, 2. krs.) ja Ahmovaaran monikäyttötalolla (Kolintie 29, Ahmovaara). Lisäksi kaava-aineistot ovat molempien kuntien internet-sivuilla (www.lieksa.fi/kaavoitus/laadinnassa-olevat-kaavat ja www.juuka/vireillä_olevat_kaavat).  

Juuan ja Lieksan yhteiset yleisötilaisuudet pidetään torstaina 4.3.2021 Ahmovaaran monikäyttötalolla alkaen kello 14:00 (Kolintie 29, 83950 Ahmovaara), ja Luontokeskus Ukon auditoriossa alkaen kello 16:30 ja 19.00 (Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli). Kuhunkin yhteensä kolmeen samansisältöiseen tilaisuuteen tulee ilmoittautua Lieksan kaupungin ja Juuan kunnan internet-sivulla olevan Lyyti-ilmoittautumispalvelun linkin kautta osallistujamäärän hallitsemiseksi. Suora ilmoittautumislinkki:  

https://www.lyyti.in/Koli_Ahmovaaran_kaavatilaisuudet   

Lisätietoja yleiskaavoista antaa: