Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

angle-left Liikuntasalit avautuvat aikuisten salivuoroille

Liikuntasalit avautuvat aikuisten salivuoroille

Tiedote 14.5.2021

Aluehallintoviraston päätös kokoontumisrajoituksesta

Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaan Pohjois-Karjalassa  yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten osallistujamäärää on nostettu 50 henkilöön ajalle 3.5.-31.5.2021.

Liikuntasalit avautuvat aikuisten salivuoroille

Pitkän odotuksen jälkeen sisäliikuntatilat liikunta- ja kulttuurihallissa sekä vanhalla salilla avautuvat salivuoron kaudeksi 2020-21 varanneille aikuisten ryhmille 17.5.2021 alkaen.

Vuorojen alkamis- ja päättymisajat muuttuvat niin, että vuorojen vaihtumisten väleihin tulee vaihtotauko. Ryhmät mitoittavat toimintansa sen mukaisesti. Salivuoron ryhmästä vastaavan /sitä ohjaavan henkilön vastuulla on ryhmän toiminnan järjestäminen terveysturvallisesti huolehtien ryhmän läsnäolevien yhteystietojen seuraamisesta, turvavälien, kasvomaskien ja hygienian toteutumisesta toiminnassa tosiallisesti.

Liikuntatiloissa tulee välttää ylimääräistä oleskelua. Liikuntaryhmien osallistujamäärä voi olla enintään niin suuri, että se tilan kokoon nähden voidaan turvavälein toteuttaa. Ryhmälle osoitetuissa pukutiloissa voi olla kerrallaan 8-10 henkilöä kussakin. Vuorojen vaihtotauon aikana jokaisen ryhmän pitää  huolehtia siitä, että sali-, puku- ja yleiset tilat ovat tyhjät.

Ennen ryhmän toiminnan aloittamista pyydämme ryhmän vastaavan olevan yhteydessä vahtimestari Ismo Naakkaan puh. 040 104 2469  ja sopivan yksityiskohdat.

Liikuntasaleissa ei tässä vaiheessa voi järjestää pelejä, joissa on yleisöä paikalla.

Kauden 2020-21 salivuorot päättyvät. 4.6. Kesäkaudelle 2021 varatut vuorot alkavat 7.6. Niissä noudatetaan samoja terveysturvallisuustoimia kuin yllä on kuvattu.

Koronatilannetta seurataan edelleen ja liikuntatilojen käyttöön tehdään muutoksia, jos tarpeen.

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

Meidän Pohjois-Karjala 300.
Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

InfoGIS Juuka

InfoGIS esittely

Infogis Juuka

Tutustu Juuan alueen Infogis -paikkatietopalveluun, jonka avulla voit etsiä mm. liikuntapaikkoja, matkailuneuvontaa, majoitusta, ravintoloita ja kahviloita, myymälöitä, ohjelmapalveluja, muita palveluja sekä kylätaloja ja metsästysmajoja.

Tutustu Infogis -paikkatietopalveluun tästä.