Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Uutiset

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote ja Suomen ympäristöopisto Sykli järjestivät koulutusta veden kloorauksesta

Siun sote ja Suomen ympäristöopisto Sykli järjestivät koulutusta veden kloorauksesta

Juuan kunnassa järjestettiin tiistaina 31.10 Siun Soten ja Suomen ympäristöopisto Syklin ohjaama koulutus veden kloorauksesta. Koulutuksen osa-alueisiin on kuulunut aiemmin syksyllä teoriaa aiheeseen liittyen.Tiistaina käytännön opinnoissa toteutettiin tilanne, jossa veteen oli päässyt bakteereita, jotka piti puhdistaa. Mukana käytännön koetta oli tekemässä Juuan kunnan kuntarakennepuolen henkilöstöä sekä vesiosuuskuntiin kuuluvia henkilöitä.

Kouluttaja Vesa Arvonen Syklistä, kertoi olevansa iloinen siitä, että on päässyt tekemään näitä käytännön koulutuksia yhdessä Siun soten kanssa. Vastaanotto koulutuksiin on ollut hyvä ja osanottajia on ollut mukavasti. Erityisen tärkeää hänestä oli, että myös vesiosuuskunnat ovat olleet aktiivisia osallistumaan.

Käytännön koe sujui hyvin ja vesi onnistuttiin puhdistamaan. Puhdistuksessa käytettiin kloorinsyöttöpumppua, klooripitoisuus mittaria, natriumhypokloridia sekä tietenkin turvavarusteita. Puhelimessa oli kloorilaskuri-sovellus, jolla pystyttiin laskemaan natriumhypokloriitin annostelua tietyn klooripitoisuuden aikaan saamiseksi joko jatkuvana tai kerta-annosteluna. Lopuksi vesinäytteistä mitattiin klooripitoisuus kloorimittarilla ja voitiin todeta,että päästiin tavoiteltuun 1mg/L klooripitoisuuteen.

 

Kuntatekniikan päällikkö Jussi Heiskanen ja työnjohtaja Toni Halonen keskustelevat yhdessä kouluttajan kanssa kloorinsyöttöpumpun toiminnasta.

Vesilaitoksen hoitaja Joakim Jäntti ja Toni Halonen säätävät annostelupumppua syöttämään natriumhypokloriittia tavoiteltuun klooripitoisuuteen pääsemiseksi. Säätöihin vaikuttaa liuoksen vahvuus suhteessa veden virtaamaan l/h. Kokeessa tavoite arvona oli 1mg/l, ja tavoite saavutettiin.

Kloorilaskuri puhelinsovelluksella saa laskettua annostelun määrää.

Tavoitelukema oli saada kloorinsyttöpumppu pumppaamaan 2 dl/6 minuutissa eli tuntiin 2 litraa. Ensimmäisellä yrityksellä tulos jäi vajaaksi, joten tehtiin uusintakierros.

Pohdintaa kloorinsyöttöpumpun ympärillä

Syklin kouluttaja Vesa Arvonen tutkii kirjattuja testin tuloksia.


 

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).