Siirry sisältöön

Kunnanhallitus kokoontui

Kunnanhallitus kokoontui 15.6.2026 käsittelemään seuraavia asioita:

Ilmoitusasiat Kunnanhallitukselle(siirryt toiseen palveluun)

Kunnanhallitukselle tiedoksi saatettavat lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset(siirryt toiseen palveluun)

Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano(siirryt toiseen palveluun)

Pohjois-Karjalan kaupunkien ja kuntien edustajien nimeäminen kutsunnoille vuonna 2026(siirryt toiseen palveluun), kunnanhallitus nimesi varsinaiseksi edustajaksi Ari Koivuselän ja varaedustajaksi Sakari Timosen.

Valtuustoaloite hallintosäännön muutokseen hyvinvointilautakunnan osalta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan), valtuutettu Jari Miettinen jätti valtuustoaloitteen, jossa esitetään hallintosäännön muutosta hyvinvointilautakunnan toimivaltaan koskien liikuntapaikkojen, järjestöavustusten sekä kansalaisopiston maksuja ja avustusten euromääriä. Hallintosäännön 15 luvun 1 § mukaisesti kunnanvaltuutetun aloite lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Päätösehdotus: kunnanhallitus merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja lähettää aloitteen hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi. Päätös hyväksyttiin.

Sahateollisuustien viemäri- ja vesijohtourakan hankintapäätös(siirryt toiseen palveluun), Juuan kunnanhallitus on valinnut Sahateollisuustien viemäri- ja käyttövesijohdon saneerauksen urakoitsijaksi SKS Infra Oy:n. Urakan arvo on 679 800 euroa (alv 0 %), ja lopullinen sopimus tehdään edellyttäen, ettei urakkaneuvotteluissa ilmene esteitä sopimuksen laatimiselle.

Hanke käynnistyi vuonna 2024, mutta työmaan haastavat maaperä- ja pohjavesiolosuhteet aiheuttivat merkittäviä lisätöitä ja kustannuksia. Alkuperäinen urakkasopimus jouduttiin purkamaan syksyllä 2025, minkä jälkeen hanke suunniteltiin uudelleen.

Kunnanhallitus päätti tammikuussa 2026 toteuttaa saneerauksen vaihtoehdolla, jossa viemäröinti toteutetaan osittain paineviemärinä. Ratkaisun arvioitiin vähentävän syvien kaivantojen tarvetta, parantavan työturvallisuutta sekä pienentävän teknisiä ja taloudellisia riskejä.

Uudesta urakasta saatiin kolme tarjousta, joista SKS Infra Oy:n tarjous oli kokonaishinnaltaan edullisin. Työ toteutetaan AFRY Finland Oy:n laatimien suunnitelmien mukaisesti.

Kivikeskuksen kiinteistökokonaisuuden myynti Tulikivi Oyj:lle(siirryt toiseen palveluun), Juuan kunnanhallitus päätti myydä Nunnanlahdessa sijaitsevan Kivikeskuksen Tulikivi Oyj:lle 60 000 eurolla. Pääosin tyhjillään ollut kiinteistö on aiheuttanut kunnalle merkittäviä ylläpitokustannuksia.

Kauppahinta alittaa kiinteistön arvioidun markkina-arvon, minkä vuoksi kunnanhallitus myöntää ostajalle 67 500 euron de minimis -tuen. Kunnan mukaan kauppa vähentää kustannuksia, poistaa ylläpitoriskejä ja tukee paikallista elinkeinotoimintaa. Päätös hyväksyttiin yksimielisesti.

Kuntatekniikan päällikön viran täyttäminen(siirryt toiseen palveluun), Juuan kunnanhallitus valitsi Jussi Korkalaisen kuntatekniikan päällikön vakituiseen virkaan 18.8.2026 alkaen. Korkalainen on hoitanut tehtävää vt. kuntatekniikan päällikkönä.

Kunnanhallituksen seuraava kokous(siirryt toiseen palveluun), Kunnanhallitus päättää pitää seuraavan kokouksensa maanantaina 17.8.2026 klo 16.00.  Samassa kokouksessa päätetään myös kunnanhallituksen loppuvuoden 2026 kokousaikataulusta.

Kunnanjohtajan katsaus(siirryt toiseen palveluun), Kunnanhallitus katsoo saaneensa katsauksen tiedoksi.

Pöytäkirjaan voi tutustua tarkemmin tästä linkistä(siirryt toiseen palveluun)