Merkittävä tuulivoimahanke etenee Juuassa
Fortum ja Tornator ovat solmineet yhteistyösopimuksen tuulivoiman kehittämiseksi Itä-Suomeen. Yhteistyö koskee Juuan, Polvijärven, Lieksan ja Outokummun alueita, joille voitaisiin toteuttaa yhteensä jopa 1 000 megawatin tuulivoimakapasiteetti.
Juuan kannalta uutinen on merkittävä, sillä kunta on mukana aluekokonaisuudessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoa, energiaomavaraisuutta ja alueen elinvoimaa. Hankkeet ovat vielä esiselvitys- ja suunnitteluvaiheessa, eikä niiden luvitus ole käynnistynyt.
Itä-Suomen tuulivoimahankkeissa keskeisessä roolissa ovat tiivis yhteistyö viranomaisten kanssa sekä ratkaisujen löytäminen puolustusvoimien aluevalvonnan vaatimusten ja uusiutuvan energian tuotannon yhteensovittamiseksi.
Juuan kunta seuraa hankkeen etenemistä ja tiedottaa asiasta lisää suunnittelun edetessä.
Lue lisää aiheesta: Fortum ja Tornator yhteistyöhön Itä-Suomen tuulivoimarakentamisen mahdollistamiseksi
Lue myös
-

Kunnanjohtajan rekrytointi etenee haastatteluvaiheeseen
-

Juuan uusi kunnanjohtaja pääsee kehittämään monipuolista kuntaa – kunnanjohtajahaku jatkuu elokuuhun
-

Kunnanhallitus kokoontui
-

Juuka osana Myyttinen Suomi -matkailualuetta
-

TIEDOTE: Vanhantien saneeraustyöt alkavat 5.8.2026
-

Juuka hakee uutta kunnanjohtajaa – tähtäimessä vahva uudistaja ja yhteistyön rakentaja