Siirry sisältöön

Vastuullisuustyö jatkuu Pohjois-Karjalan kuntien liikuntapalveluissa

Liikuntatoimen vastuullisuuspilotit Pohjois-Karjalassa II -hankkeessa on jatkettu seitsemän pohjoiskarjalaisen kunnan liikuntapalveluiden yhteistä vastuullisuustyötä. Jatkohankkeessa huomio kohdistuu erityisesti liikuntapalvelujen asiakasturvallisuuteen kulutuspalvelulain mukaisesti ulkoliikuntaolosuhteissa ja uimarannoilla. Turvallisuutta tarkastellaan kokonaisuutena, johon kuuluvat fyysisen turvallisuuden lisäksi psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Yhteisten tavoitteiden lisäksi jokaisessa hankekunnassa vastuullisuustyötä tehdään kunnan omien liikuntapalvelujen tarpeista käsin ja tarkasteltavat olosuhteet ovat kuntakohtaisia.

Uimarantojen tarkastuksia on tehty runsaasti ja asiantuntija-apua on hankittu myös Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta. Esimerkiksi rantojen opasteita tullaan monella rannalla päivittämään ennen seuraavaa uimakautta. Muissa ulkoliikuntaolosuhteissa työ on päästy aloittamaan muun muassa urheilukenttien ja liikuntapuistojen parista. Syksyn aikana turvallisuustyötä tehdään myös lähiliikuntapaikkojen ja leikkipuistojen osalta valituissa kunnissa, ja työn tueksi tarjotaan koulutusta.

Sonja Vänskä 
vastuullisuusasiantuntija 
Kontiolahden kunta 
p. 050 438 2230 
sonja.vanska@kontiolahti.fi(avautuu uuteen ikkunaan)