Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

angle-left Vuoden 2021 kohde- ja toiminta-avustukset haettavina

Hyvinvointipalvelujen alueen avustusperiaatteiden muutos toiminta-avustusten osalta koronatilanteen vuoksi vuodelle 2021

Hyvinvointilautakunta päättää muuttaa määräaikaisesti vuodeksi 2021 hyvinvointipalvelujen alueen toiminta-avustusten jakamisperiaatteita niin, että toiminta-avustuksina jaetaan noin 50 % vakiintuneista avustussummista niitä hakeneille järjestöille, minkä lisäksi näitä toiminta-avustuksia saaneet järjestöt voivat poikkeuksellisesti hakea lisäksi oman toiminta-alueensa kohdeavustuksia vuoden aikana, jolloin järjestöllä on toiminnan laajuuden niin osoittaessa mahdollisuus saada kokonaisuutena samantasoisesti avustusmäärärahaa.

Avustukset haetaan miunpalvelut.fi palvelun kautta (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Linkki ohjevideoon (avautuu uuteen välilehteen)

 

InfoGIS Juuka

InfoGIS esittely

Infogis Juuka

Tutustu Juuan alueen Infogis -paikkatietopalveluun, jonka avulla voit etsiä mm. liikuntapaikkoja, matkailuneuvontaa, majoitusta, ravintoloita ja kahviloita, myymälöitä, ohjelmapalveluja, muita palveluja sekä kylätaloja ja metsästysmajoja.

Tutustu Infogis -paikkatietopalveluun tästä.