Juuan kunta

Etusivun hero

VÄLI

 

 

TEVRETULOA JUUKAAN

Tule sinäkin Juukaan!

Pohjois-Karjalassa, aivan Kolin kuppeessa, Pielisen länsirannalla kohtaat pohjoiskarjalaisen lempeän asuinyhteisön ja paikalliskulttuurin sekä vauhdilla kehittyvän liike-elämän. Vaarojen, metsien ja tyynten vetten syleilyssä olet kuin kotonasi, mistä tuletkaan.

Vetovoimainen luontomme houkuttelee Juukaan vuosittain toistatuhatta mökkiläistä ja vapaa-ajan asujaa. Lukuisat käyntikohteet, Paalasmaan saaristo sekä kuntalaisten yhteishenki hämmästyttävät vierailijoita ympäri vuoden. Täällä yhteisöllisyys ja toisten auttaminen on luontainen osa arkea. Tule sinäkin Juukaan, sinne missä arjen sankarit asuvat!

 

 

Pielisen lähteillä, helmassa luonnon,sylissä vaarojen jylhien.

Utuiset aamut viljaisten peltojen,ajan patinaa yhä huokuen.

Samaan hiileen puhaltaen, tulta hehkuvaa ylläpitäen.

Rohkeasti yhdessä kulkien,uutta eloa versoen.

Juukamme suloisin, paikkakunnista kotoisin.

Myytäviä tontteja

Meillä on myytäviä tontteja!

Juuan kunnalla on myynnissä muun muassa upeita rantatontteja. Mikä olisikaan ihanampaa kuin herätä kuulaaseen aamuun omassa rantamaisemassa, virkistäytyä raikkaassa vedessä ja ihastella kuinka aurinko laskeutuu järven pintaan heijastuen.

Tutustu nyt myynnissä oleviin tontteihimme ja tee unelmistasi totta! Tutustu haja-asutusalueen tontteihin.

Meillä on myynnissä myös muita tontteja niin asumiseen kuin yrittämiseen. Kaikkiin myynnissä oleviin tontteihin pääset tutustumaan Juuan kunnan verkkosivuilla.

tonttimyynti

tonttimyynti

Uutiset

Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

angle-left Juuan kunnanhallituksen esityslistalla 15.12.2025

Juuan kunnanhallituksen esityslistalla 15.12.2025

Juuan kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 15.12.2025 käsittelemään seuraavia esityslistalla olevia asioita: 

 

Ilmoitusasiat Kunnanhallitus

Kunnanhallitukselle saatetaan tiedoksi seuraavat asiat ja kirjelmät:

 

  1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston 27.11.2025 kokouksen pöytäkirja nähtävillä Toimielimet | Dynasty tietopalvelu : Riveria
  2. Pohjois-Savon ELY-keskus, kuntien kustannusjaon 2025-2026 mukainen maksuerittely.
  3. MML 252306/01 03 00 00/2025, Määräys kiinteistötoimituksen uskotun miehen palkkion, korvausten ja päivärahan määräytymisperusteista ja määristä 1.1.2026 lukien toistaiseksi.
  4. Savo-Pielisen jätelautakunnan 11.12.2025 kokouksen esityslista nähtävillä Savo-Pielisen jätelautakunta | Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki
  5. Valtiovarainministeriön kirje koskien kuntien valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksesta.
  6. Osakkaiden palokkikokous 1.12.2025 muistio
  7. Palokki kuntakierros/ Ennakkotieto ja paikkakunnat
  8. PIKES Oy/ylimääräisen yhtiökokouksen 09.12.2025 pöytäkirja liitteineen
  9. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 15.12.2025 kokouksen esityslista nähtävillä Maakuntahallitus | Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
  10. Lausuntopyyntö: Kuuleminen alueellisen matkailijaveron toteuttamisesta
  11. Liikunta- ja kulttuurihallin vastaanottokatselmuksen pöytäkirja

Päätösehdotuksessa kunnanhallitus merkitsee asiat tietoonsa saatetuiksi. 

Kunnanhallitukselle tiedoksi saatettavat lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset

Päätösehdotuksessa kunnanhallitus katsoo edellä mainitut pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuiksi, eikä käytä mahdollista otto-oikeuttaan kyseisiin päätöksiin.

Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano

Kunnanvaltuuston kokouksessa 8.12.2025 oli käsittelyssä seuraavat asiat: 

§ 60 Kokouksen järjestäytyminen

§ 61 Sidonnaisuusilmoitukset vaalikausi 2025-2029

§ 62 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot vuonna 2026

§ 63 Talousarvio 2026 ja taloussuunnitelma 2027-2028

§ 64 Osavuosikatsaus 1-9/2025

§ 65 Kunnanvaltuuston kokousaikataulu kevätkaudella 2026

§ 66 Valtuustoaloite, Ely:n ylläpitämien teiden tasosta sekä niiden kunnossapidon työsuoritusten laadusta, hitaudesta ja valvonnasta Juuassa

§ 67 Muut asiat

Päätösehdotuksessa kunnanhallitus toteaa valtuuston 8.12.2025 kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja kuuluvan valtuuston toimivaltaan sekä päättää panna kunnanvaltuuston päätökset täytäntöön ottaen huomioon päätösten muutoksenhakua koskevat ohjeet. 

Juuan kunnan esitykset Pohjois-Karjalan vaikuttamisen kärjet 2027 -asiakirjaan

Päätösehdotuksessa esitetään kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Juuan kunnan kärkihankkeet Pohjois-Karjalan vaikuttamisen kärjet 2027 -asiakirjaan.

Juuan luonto- ja virkistysaluesuunnitelma

Päätösehdotuksessa kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Luonto- ja virkistysaluesuunnitelman 2026–2029 ja päättää käyttää sitä kunnan luonto- ja virkistysalueiden kehittämisen ohjeellisena lähtöaineistona. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet huomioidaan vuosittain talousarvion valmistelussa.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös palkkaharmonisaatioon perustuvaan hallintoriitaan

Päätösehdouksessa esitetään kunnanhallitukselle, että se suorittaa hallinto-oikeuden päätöksen mukaisen korvauksen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle viivästyskorkokulujen kertymisen katkaisemiseksi ja päättää hakea muutosta Itä-Suomen hallinto-oikeuden 2.12.2025 antamaan hallintoriitaratkaisuun koskien palkkaharmonisaatiota.

Valtuustoaloite, Ely:n ylläpitämien teiden tasosta sekä niiden kunnossapidon työsuoritusten laadusta, hitaudesta ja valvonnasta Juuassa

Päätösehdotuksessa kunnanhallitus merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja lähettää aloitteen kunnanjohtajan ja kuntarakenteen toimialan valmisteltavaksi.

Kunnanjohtajan katsaus

Kunnanjohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista. Päätösehdotuksessa kunnanhallitus katsoo saaneensa katsauksen tiedoksi.

 

 

 

 

kunnantalon kivihahmot

Tapahtumakalenteri

Tekemistä ja tapahtumia Juuassa

Tapahtumat Juuassa etusivu

Tapahtumia Juuassa

Kuulutukset -otsikko

KUULUTUKSET

kuulutukset linkki

Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun kuulutukset

Juuan kunnan facebook