11.03.2019

NUORTEN KESÄTYÖSETELIT VUONNA 2019

Juuan kunta tukee juukalaisten nuorten kesätyöpaikkojen järjestämistä vuonna 2019 osallistumalla työnantajille kesätyön järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin 200 euron suuruisella osuudella.

Kesätyöpaikkojen piiriin kuuluvat 14 vuotta ennen työsuhteen alkamista täyttäneet ja enintään 19 vuotiaat juukalaiset koululaiset, lukiolaiset ja toisen asteen opiskelijat. Kesätyösetelin piiriin eivät kuulu keväällä 2019 toiselta asteelta valmistuvat.

Nuoret hakevat omatoimisesti kesätyöpaikkansa ja saavat kunnalta työnantajalle toimitettavaksi ”maksusetelin”, jonka työnantaja toimittaa asianmukaisesti täytettynä kunnalle työsuhteen päätyttyä 14 päivän kuluessa ja jota vastaan kunta maksaa työnantajalle setelin arvon. Setelin arvo on 200 euroa.

Työnantaja voi olla yritys, yhdistys tai yksityinen henkilö, joka ei kuitenkaan saa olla työntekijän lähisukulainen ja työkohteen on oltava Juuassa. Työsuhde nuorella on suoraan työnantajaan, joka myös huolehtii kaikista työnantajavelvoitteista. Työjakson pituus on vähintään 2 viikkoa, päivittäinen työaika vähintään 6 tuntia ja palkkauksen on noudatettava alan kesätyöntekijöihin sovellettavia sopimuksia.

Kesätyöseteleitä saa nuokkarilta tai kunnantalon neuvonnasta.




19.09.2019

Kannaksen leirikeskuksen irtaimiston huutokauppa »

Lauantaina 28.9.2019 alkaen klo 10.00 Näyttö tunti ennen huutokaupan alkua. Paikka: Kannaksen leirkeskus, Lamminkyläntie 28 Myytävänä mm. sänkyjä, pirt...
06.05.2019

Alive in Smart Countryside -hanke Juuassa »

Pk -yritysten digimarkkinoinnin kehittämiseen paneutuva hanke alkaa Juuassa 16.-17.5. järjestettävällä tapahtumalla.

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
p. 040 104 2865 (Neuvonta ja yhteispalvelupiste)

p. 040 104 2000 (Juuan kunnan vaihde)
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »