31.01.2020

Nuorten kesätyöseteli ja kesäharjoittelupaikat

Juuan kunta tukee juukalaisten nuorten kesätyöpaikkojen järjestämistä vuonna 2020 osallistumalla työnantajille kesätyön järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin 200 euron suuruisella osuudella. 

Kesätyöseteleitä voi tulostaa kunnan nettisivuilta tai noutaa kunnan neuvonnasta sen aukioloaikoina. Käytetyt setelit työnantaja palauttaa määräajassa kunnan kirjaamoon. Huom! Jaettava tuki on määrärahasidonnainen ja jaetaan kesätyöseteleiden saapumisjärjestyksessä.

Lisätietoa kesätyösetelistä nuorisopalvelujen nuorten kesätyöt sivulta ja siellä olevasta liitteestä.

KESÄTYÖPAIKAT

Nuorten kesätyöpaikat Juuan kunnassa avautuvat sähköisesti haettaviksi Kuntarekryyn.
Kesätyöpaikkojen hakuaika on 17.2. - 8.3.2020 ja kesätyöharjoittelupaikat sijoittuvat kunnan eri alojen tehtäviin esim. kirjastossa, päiväkodissa, puhtaus- ja ruokapalveluissa tai teknisissä palveluissa.

Linkki Kuntarekryyn




19.03.2020

Asiointiapua Korona-tilanteesta johtuen »

Juuan kunta tarjoaa kuntalaisille asiointiapua sekä taajama-alueella, että sen ulkopuolella. Ohjeet palvelun käyttöön alueittain:
17.03.2020

Juukalaisten yritysten tarjoamat erityispalvelut koronatilan... »

Juukalaisilla yrityksillä on tarjolla koronavirustilanteen aikana erityispalveluita.
16.03.2020

Juuan kunta sulkee toimintoja/ Korona varautuminen »

Juuan kunnan johtoryhmä on päättänyt 16.3.2020 uusista korona -rajoitustoimista viranomaisten suositusten mukaisesti.  
16.03.2020

Koronainfo yrityksille »

Juuan kunta välittää tällä sivulla yrityksille ajantasaista tietoa koronatilanteen käsittelemisestä.  
06.03.2020

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET VUODEN 2019 KUSTANNUKS... »

Juuan kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuoden 2019 kustannuksiin ovat haettavina 12.3. -  3.5.2020

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
p. 040 104 2865 (Neuvonta ja yhteispalvelupiste)

p. 040 104 2000 (Juuan kunnan vaihde)
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »