16.03.2020

Juuan kunta sulkee toimintoja/ Korona varautuminen

Juuan kunnan johtoryhmä on päättänyt 16.3.2020 uusista korona -rajoitustoimista viranomaisten suositusten mukaisesti.

 

Maanantaista 16.3. klo 15 lähtien tehdään seuraavat uudet rajoitustoimenpiteet:

• Kuntosali suljetaan toistaiseksi
• Liikuntasalit suljetaan toistaiseksi
• Ryhmäliikunnat (kunnan) lopetetaan toistaiseksi
• Suositellaan kunnan muiden toimijoiden lakkauttavan ryhmäliikunnan ja muun ryhmätoiminnan toistaiseksi
• Kansalaisopiston kurssit lopetetaan toistaiseksi
• Kirjasto suljetaan ke 18.3. alkaen
• Kunnan tiloja ei anneta ryhmätoiminnan käyttöön toistaiseksi
• Nuorisotilat auki saman aikaa, kun koulut ovat auki
• Kaikki kirjaston ja kunnan kulttuuritapahtumat peruttu 31.5.2020 saakka
• Kaikki kansalaisopiston konsertit perutaan

Koulujen ja päivähoidon osalta toimimme Suomen hallituksen ja muiden viranomaisten ohjeiden mukaan.

Lähiopetus loppuu ja koulut siirtyvät etäopetukseen. Tiistai on järjestelypäivä, keskiviikkona koulut ovat kiinni poislukien poikkeukset.

Kunnantalolla asiointi ajanvarauksella. Puhelinluettelo yhteystietojen tarkistamista varten.

 

 




19.03.2020

Asiointiapua Korona-tilanteesta johtuen »

Juuan kunta tarjoaa kuntalaisille asiointiapua sekä taajama-alueella, että sen ulkopuolella. Ohjeet palvelun käyttöön alueittain:
17.03.2020

Juukalaisten yritysten tarjoamat erityispalvelut koronatilan... »

Juukalaisilla yrityksillä on tarjolla koronavirustilanteen aikana erityispalveluita.
16.03.2020

Juuan kunta sulkee toimintoja/ Korona varautuminen »

Juuan kunnan johtoryhmä on päättänyt 16.3.2020 uusista korona -rajoitustoimista viranomaisten suositusten mukaisesti.  
16.03.2020

Koronainfo yrityksille »

Juuan kunta välittää tällä sivulla yrityksille ajantasaista tietoa koronatilanteen käsittelemisestä.  
06.03.2020

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET VUODEN 2019 KUSTANNUKS... »

Juuan kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuoden 2019 kustannuksiin ovat haettavina 12.3. -  3.5.2020

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
p. 040 104 2865 (Neuvonta ja yhteispalvelupiste)

p. 040 104 2000 (Juuan kunnan vaihde)
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »