Juuan Rengasvesiosuuskunta

Juuan rengasvesiosuuskunnan uudet nettisivut tästä linkistä: Juuan Rengasvesiosuuskunta

Rengasvesiosuuskunnan toiminta-alue on määritelty Juuan kunnanvaltuuston päätöksellä 12.11.2012. Juuan Rengasvesiosuuskunta ylläpitää ja hoitaa vesi- ja viemärilaitosta sekä tarjoaa vesihuoltopalveluita toiminta-alueellaan Retuniemi, Kalliola, Vuo­ren­tie, Niemelä, Ojaksela, Turunkangas ja Kirkkoniemi. Vesihuoltolain 9 § mukaan vesihuoltolaitos, eli Juu­an rengasvesiosuuskunta, huolehtii toiminta-alueellaan ve­si­huol­los­ta. Vesihuoltolain 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella ole­va kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin.

Vesiosuuskunta omistaa alueella olevan vesi- ja viemäriverkoston pumppaamoineen ja vastaa toimialueidensa puhtaanveden toimituksesta ja jätevesihuollosta.

Rengasvesiosuuskunnan palveluiden ostaminen edellyttää asiakastalouksilta pääsääntöisesti jäsenyyttä, jonka lisäksi peritään liittymäkohtainen liittymismaksu, jolla katetaan liittymistyön kustannukset. Liittymismaksusta on mahdollista tehdä osamaksusopimus. Sekä puhtaasta että jätevedestä laskutetaan kuutioperusteisesti ja lisäksi peritään kiinteä perusmaksu. Kiinteällä perusmaksulla katetaan vesiosuuskunnan hallinnolliset kustannukset.

Juuan rengasvesiosuuskunnan maksut

 

yksikkö

netto (alv %)

alv 24 %

yhteensä (alv 24 %)

vesimaksu

m3

1,87

0,45

2,32

jätevesimaksu

m3

3,68

0,88

4,57

perusmaksu/vesi+jätevesi

kk

10,00

2,40

12,40

osuusmaksu

kpl

200,00

0,00

200,00

liittymähinnat aluekohtaisia

 

 

 

 

vesimittarin luentamaksu

kpl

80,00

19,20

99,20

liittymän sulkeminen/avaaminen

kpl

80,00

19,20

99,20

tuntilaskutushinta(muut työt)

h

52,00

12,48

64,48

muistutusmaksu

kpl

10,00

2,40

12,40

 

Liittymämaksut ovat aluekohtaisia, liittyminen rakennusvaiheessa on edullisempaa kuin liittyminen jo rakennetulle alueelle.

Rengasvesiosuuskunta on vastuussa vesihuoltojärjestelmän kunnosta, veden laadusta ja toimitusvarmuudesta. Rengasvesiosuuskunta ostaa puhtaanveden ja jäteveden jatkokäsittelyn Juuan vesihuoltolaitokselta.

Huom! ylimääräinen yhtiökokous järjestetään 29.1.2019 klo 17.00 valtuustosalissa.

Tarvittaessa asioista vastaa Jarmo Kallinen p. 040 104 2620
 

Hallituksen varajäsenet ja heidän yhteystietonsa:

vj. Martti Tukiainen
p. 050 328 0755

vj. Alpo Kirjavainen
p. 050 328 6493        

vj. Sari Räty
p. 040 841 6929

vj. Reima Ovaskainen
p. 050 016 7258  
     

Selvitystyö Juuan rengasvesiosuuskunnan sulauttamisesta kunnalliseen vesihuoltolaitokseen,  Juuan kunnan projektityöntekijä Soili Husso
p. 050 471 9855
soili.husso@juuka.fi            

 

Ajankohtaista

Huom! ylimääräinen yhtiökokous järjestetään 29.1.2019 klo 17.00 valtuustosalissa.

Tarvittaessa asioista vastaa Jarmo Kallinen p. 040 104 2620


Pumppaamoiden huollosta:

Käyttö- ja perushuolto-ohje

Kysyttävää tai ongelmatilanne? Ota yhteyttä:

kiireellisissä ongelmatilanteissa: SähköJarska Oy, Jari Jehkonen p. 050 309 7140
 

 

 

Juuan rengasvesiosuuskunnan säännöt - tästä linkistä

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
P. 040 104 2000
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »

Etsitkö näitä?


Kartat

Matkailuinfo


Kirjasto