Kunnanjohtajan blogi
Kunnanjohtajan blogin pääkuva
Kunnanjohtajan blogi
Sisältöjulkaisija
Koska edellisestä blogikirjoituksestani on vierähtänyt tovi, on korkea aika kirjoitella kuulumisia.
Juuassa tapahtuu vähän jokaisella sektorilla ja monessa asiassa mennään nyt kovaa vauhtia eteenpäin. Luottamushenkilöpuolella tehtiin vaalien seurauksena useita merkittäviä muutoksia ja alkaneella valtuustokaudella sekä kunnanvaltuuston että kunnanhallituksen puheenjohtajisto on pitkälti mennyt uusiksi. Myös lautakuntien puheenjohtajat ovat uusia tehtävässään. Tietääkseni missään muussa kunnassa ei vajaan kalenterivuoden sisään vaihtunut niin paljon keskeisiä henkilöitä kuin Juuassa, jos huomioon otetaan myös viranhaltijapuolella tapahtuneet muutokset. Toisaalta laajat henkilöstömuutokset tuovat omien kokemusteni mukaan paljon hyviä asioita. Nyt onkin tuhannen taalan paikka uudistaa kuntaa ja katsoa maailmaa uusin silmin.
Taloudellisesti kunnan pitää tehdä nyt viisaita ratkaisuja nopeasti. Ensi vuoden talousarvion valmistelu on jo pitkällä ja kuten julkisuudessakin on ollut esillä, kunnat tekevät talousarvioita hyvin epävarmassa tilanteessa. Vaikka Juuka on tehnyt jo Pekka Pietiäisen kunnanjohtajakaudelta alkaen ylijäämäistä tulosta, taloudellista puskuria ei ole liiaksi asti. Tiukan menokurin lisäksi Juuassa pitää nyt miettiä tulopohjaa. Näitä ovat esimerkiksi taksakorotukset tai niiden toimintojen saattamiseksi maksullisiksi, jotka ovat aiemmin olleet maksuttomia. Kunnat tekevät nyt myös kiinteistöveroselvityksiä ja Juuka tulee tekemään oman selvityksensä, kun meidän kannalta paras toimija on tiedossa. Selvitys on omasta mielestäni kaikkien kannalta se tasa-arvoisin tapa varmistaa veropohjan riittävyys. Veronkorotukset ovat aina hankala asia varsinkin tänä aikana, kun polttoaineen, puun, metallin ja monen muun hyödykkeen hinnat jatkavat nousuaan syöden kuntalaisten ostovoimaa. Tulen siis esittämään kunnanhallitukselle, ettei veroprosentteihin tehdä muutoksia.
Siun Soten raamia koskevassa julkisessa keskustelussa helposti unohtuvat kuntien omat lakisääteiset tehtävät. Näitä tehtäviä on laajasti aina varhaiskasvatuksesta maankäyttöön. Juuan kunnalle on erittäin tärkeä varmistaa näiden tehtävien hoitaminen sekä samalla huolehtia oman henkilöstön jaksamisesta. Siksi 4,2 % korotus on vaikea asia meille ja monelle muulle kunnalle. Keskustelussa on syytä myös muistaa, että maksetut sote-palvelut ovat usein jääneet toteutumatta. Esimerkiksi työterveydenhuollon ja ympäristöterveydenhuollon osalta tilanne on ollut huolestuttava jo pitkään. Nämä näkökohdat onneksi ymmärretään hyvin myös Siun Soten kuntayhtymän sisällä ja neuvotteluja on käyty hyvässä hengessä. Uskon, että kompromissi tässäkin löytyy.
Suurimmat huoleni liittyvät sanomalehti Karjalaisessakin mainittuun haasteeseen saada Pohjois-Karjalan pienistä ja pienehköistä kunnista edustajaa tulevan hyvinvointialueen valtuustoon. Nythän tilanne on demokratian toteutumisen kannalta ollut sinänsä hyvä, kun Siun Soten yhtymävaltuustossa pienten kuntien ääni on kuulunut jopa useamman edustajan voimin ja lisäksi demokraattisesti valittujen valtuustojen valitsemat kunnanjohtajat ovat voineet käyttää omistajan ääntä suhteessa Siun Soteen. Lisäksi kunnilla on ollut erillinen neuvottelutoimikunta, joka on kuullut laajasti Siun Soten asioista ja tuonut sitäkin kanavaa pitkin omistajien asioita Siun Soten korviin. Nyt tämä on päättymässä. Hyvinvointialueen valtuustoon valitaan 59 edustajaa, joista Joensuun osuus on mahdollisesti 40. Tämänhetkinen vaalijärjestelmä ei omasta mielestäni ole soveliain tapa valita aluevaltuustoon edustajia ja tämä olisi tullut pohtia lakia säädettäessä. Toivon, että lakia tältä(kin) osin muutetaan. Toisaalta lakia säädettäessä ja vahvistettaessa tiedossa oli, että muutokset ovat mahdollisia. Epäilen, että myös maksuosuuksia koskevia säädöksiä tullaan muuttamaan. Toivon huoleni olevan aiheeton ja asioillahan on aina tapana järjestyä. Kehotan kuitenkin kaikkia äänestämään tulevissa aluevaaleissa. Vain siten meillä on mahdollisuus saada juukalaisten ääntä kuuluviin.
Palaan vielä uuden luomiseen. Syyskuun lopussa kokoonnuimme johtoryhmän ja uuden kunnanvaltuuston kanssa valtuustoseminaariin Vuokattiin. Tärkeintä viranhaltijoiden kannalta oli se, että meillä on jokin suunta mihin lähdemme kuntastrategiatyötä viemään. Tavoitteena on tehdä Juukaan uusi kuntastrategia, joka tulisi voimaan keväällä 2022. Valtuustoseminaarissa saimme viranhaltijoina hyvin tietoa päättäjien halusta panostaa mahdollisuuksien mukaan uudisrakentamisen tukemiseen, uusiutuvien energiamuotojen selvittämiseen sekä moniin muihin asioihin. Esimerkiksi tuulivoiman rakentamista kunnan alueelle selvitetään vakavasti. Moni valtuutetuista toi myös esiin tarpeen selvittää uuden vanhuspalveluyksikön rakentamista ja olen tänään tiistaina 19.10.2021 ohjeistanut teknistä toimea selvittämään eri vaihtoehdot uuden yksikön rakentamiseksi. Kustannusvaikutuksista tullaan tekemään alustava arvio ja asiasta tullaan käymään neuvotteluja Siun Soten sekä hyvinvointialueen johdon kanssa. Ikäihmisten palveluiden varmistaminen on itsellenikin sydämenasia.
Mukavaa lokakuun jatkoa kaikille!
P.S. Kuntastrategiaan liittyvistä asioista tullaan kuulemaan myös kaikkia halukkaita juukalaisia. Kuulemiskierroksia pidetään pitkin loppusyksyä. Myös sähköistä kuntastrategiakyselyä pohditaan. Toivomukseni teille siis on, että osallistukaa ja välittäkää viestiä osallistumismahdollisuuksista, kun laitamme kutsuja kuntalaiskuulemisiin ja muihin tapahtumiin.
Henrin Tanskanen
kunnanjohtaja
Sisältöjulkaisija
Henri Tanskanen
kunnanjohtaja
040 104 2001
henri.tanskanen@juuka.fi