Musiikin perusopetus, yläkuva

Musiikkiopetus

Pielisen Karjalan musiikkiopisto


Pielisen Karjalan musiikkiopisto toimii Juuassa tarjoten taiteen perusopetusta joustavalla ja oppilaslähtöisellä tavalla. Opetuksen tavoitteena on luoda edellytykset hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Joidenkin oppilaiden kohdalla innostus kasvaa haaveiksi alan ammattiopinnoistakin. Opetus on tavoitteellista mutta yksilöllistä. Opiskelu ei edellytä aiempia opintoja, eikä opintoihin ole pääsykokeita. Oppilaat musiikkiopistoon otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, resurssien puitteissa.

Musiikin perusopinnot koostuvat soitonopetuksesta (yksilöopetuksena), yhteissoitosta ja musiikin hahmotusaineista. Musiikin hahmotusaineet on tarkoitettu 10 vuotta täyttäneille. Musiikkileikkikouluopetus on suunnattu 0–6-vuotiaille, ja musiikkiopisto on järjestänyt ”muskariopetusta” Juuassa jo useana vuonna kaikille päiväkodin lapsille.


Juuassa soitonopetustarjonnassa on lukuvuonna 2023-2024 sellon, viulun, pianon ja kitaran soitonopetusta. Muista soitinmahdollisuuksista kannattaa tiedustella musiikkiopiston toimistosta. Oppilasvalinnat painottuvat kevään loppuun, mutta vapaille oppilaspaikoille voimme ottaa hakijoita ympäri vuoden. Ilmoittautuminen opintoihin tapahtuu sähköisellä lomakkeella osoitteessa lieksa.eepos.fi.


Opetus on valtion ja kunnan rahoittamaa toimintaa, ja oppilasmaksuihin on mahdollista hakea vapaaoppilaspaikkaa. Lisätietoa musiikkiopisto-opinnoista löytyy verkkosivuiltamme www.lieksa.fi/musiikkiopisto. Pielisen Karjalan musiikkiopisto noudattaa taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää.


Voit tiedustella vapaista oppilaspaikoista ja opinnoista toimistostamme

040 1044141, tuula.ryynanen@lieksa.fi.

 

Rehtori Soile Tikka

040 104 4140, soile.tikka@lieksa.fi.

Sisältöjulkaisija

Heidi Karhunen

Kansalaisopisto, musiikinopettaja
 040 104 2412
heidi.karhunen@juuka.fi