Petrovaaran kylänraitti on hiljainen ja tie perille on täyttynyt lumesta. Kesällä kylänraitti kuitenkin vilkastuu ja asukkaat tuplaantuvat, sillä useilla talot ovat kesäasuntoina. Selvittyäni vihdoin pienen pirtin pihaan, on vastassa iloinen pariskunta jo kutsumassa sisään. Antin puoliso Helkky pyytää istuutumaan ja alkaa oitis keittämään pannukahvia.

On tärkeää jakaa ajatuksia naapureiden kanssa, helposti täällä syrjässä jää yksin, toisistamme täällä yhdessä pidetään huolta, meillä on täällä myös aktiivinen kylätoimikunta, joka järjestää erilaisia tapahtumia, kertoo Antti

Nykäset kertovat, että pirtti on kuulunut aikoinaan Antin tädille ja nyt he ovat asuneet siinä noin 15 vuotta. Vara-asunto heillä on kuitenkin Joensuussa. Siellä he asuivat aiemmin kahden tyttärensä kanssa.

Kaupungissa ei ole rauhaa, kerrostalo asuminen ei ole kotoisaa ja ei siellä oikein tekemistäkään ole. Täällä meidän on hyvä asua ja olla. Täällä voi rauhoittua. Nykäset kertovat.  

Tupa on pieni, mutta siellä on kaikki mitä elämiseen tarvitaan. Aivan pihapiirin yhteydessä järven rannalla on saunamökki, lentopallokenttä sekä tenniskenttä, jotka ovat palvelleet Nykästen lisäksi myös kyläläisiä. Toisinaan pelaajia on tullut Petrovaaran ulkopuoleltakin.

Pariskunnalla on takanaan virallista yhteistä taivalta jo mittavat 52 vuotta. Noihin vuosiin onkin mahtunut monenlaista.

Nuoruusvuosina tie vei rauhanturvaajaksi

Tuvan seinällä on suuri seinävaate ja sen vierellä riippuu nippu mitaleita. Mitaleita Antti on saanut kuulemma lukuisista osallistumisista ammuntaan. Antti syntyi vuonna 1944, sota-ajan lapsena. Antilla on 6 veljestä ja yksi sisko. Hänen lapsuudessaan ruoka ei ollut itsestäänselvyys ja metsästys oli elannon eteen tarpeellinen taito. Antti metsästikin paljon yhdessä veljestensä kanssa ja toimi myös metsästysreissuilla koiranvahtina. Hirvikantaa tuolloin oli huomattavasti vähemmän. Myös oravia metsästettiin, sillä oravannahkat olivat tuolloin valuuttaa.

Seinävaatteen taakse liittyi myös tarina, joka vei muistoihin Antin nuoruusvuosille 1966–67, jolloin hän oli rauhanturvaajana Kyproksella 9 kuukauden ajan. Seinävaatteen hän toi sieltä tuliaisena.

Hakemukset rauhanturvaajaksi tehtiin kavereiden kanssa yhdessä ja kuinka ollakaan kaikki heistä tulivat valituiksi. Asiaa ei paljon mietitty vaan matkaan lähdettiin. Antti toimi tiedustelujoukoissa ja auttoi saattuekulkueessa, jossa kreikkalaiset saatettiin Turkin alueen läpi.

Rauhanturvaajien kesken pidetään vieläkin yhtä ja yhteisiä tapaamisia on järjestetty säännöllisin väliajoin. Viimeisin yhteinen reissu Kyprokselle olikin aivan vastoittain marraskuun alussa. 

Kylän oma monitoimimies

Työkseen Antti kertoo tehneensä monenlaista, kuten savottahommia, maatalouskoneiden asennuksia sekä sammutusjärjestelmien asennuksia. Viimeisimmässä työpaikastaan Juuan LVI:stä Antti jäi eläkkeelle vuonna 2009. Varsinaisesti työntekoa hän kuitenkin jatkoi vielä 3 vuotta eläköitymisen jälkeen.

Suurta kiitosta kyläläisiltä Antti on saanut Petrovaaran latujen ylläpidosta, jota hän teki vapaaehtoisesti noin 15 vuotta. Seuraavalle talvelle, ei kuitenkaan ole vielä tiedossa ketään, joka latujen ylläpitoa jatkaisi, väki kylällä on ikääntynyttä ja polttoainekustannukset ovat korkeat pienistä eläkkeistä maksettaviksi.

Latujen merkitys alueella on ollut merkittävä, sillä reitillä ei ole suuria mäkiä ja se on muutenkin helppokulkuinen. Myös ikäihmiset ja perheet ovat tykänneet hiihtää laduilla, ja hiihtäjiä on tullut ympäri Juukaa. Aiempina vuosina laduilla onkin käynyt jopa 1200 hiihtäjää.

Latujen ylläpidon lisäksi Antti on ollut niin sanottu kylän monitoimimies. Apua häneltä on saanut niin tieasioissa kuin pienissä ja suuremmissakin nikkaroinneissa. Arjen sankariksi hän ei kuitenkaan itseään nimittäisi.

Titteli tuntuu hieman liioitellulle. Ehkä minä enemmän sanoisin itseäni arjen ahertajaksi, Antti naurahtaa.

Antille arjen sankarius tuli yllätyksenä. Kiitollinen hän sanoo omassa arjessaan olevansa kaikille ympärillä oleville mm. Lassi Kirjavaiselle, Eero Reijoselle mm. kelkan käytöstä sekä edesmenneelle Pekka Toivaselle.

Tule toistekin, niin kerrotaan lisää, kyllä meillä juttua riittää ja saunakin lämpiää, pariskunta toivottaa iloisesti.

Kohtaamispaikka Ellinkulmalla istuudumme yhdessä juttelemaan Arjen Sankariksi ilmiannetun Helena Gröhnin kanssa. Hänellä on juuri kampaamossa kauniiksi laitettu tukka ja hänen kasvoiltaan välittyy lempeä hymy. Helena kertoo, että tänään hänellä on ollut erityisen hyvä päivä.

Juuan kunnan Arjen Sankariksi Helena ilmiannettiin merkittävästä vapaaehtoistyöstään ikäihmisten avustamisessa ja sopeuttamisessa digiloikkaan. Eläköidyttyään leipätyöstään hän halusi vielä tehdä jotain. Vipeltäjäksi itseään tituleeraten hän kertoi kokeneensa, että hänellä olisi vielä paljon annettavaa.

Vuoden 2017 alussa hän saikin tärkeän tehtävän; ”Sinusta tulee digiohjaaja”, näin todettiin Ellinkulmalla pidetyssä kokouksessa ja siitä alkoi Helenan taival digitreenien parissa. Digitreenien ohjaajana Helena ennätti toimia vuoden 2024 kesään saakka. Reilut seitsemän antoisaa vuotta. Jokainen keskiviikko digiosaamista harjoiteltiin ja ryhmä oli alusta saakka väkeä pullollaan. Jokainen ryhmässä kävijä sitoutui mukaan, kaipasi apua ja kysymyksiä kysyttiin uutterasti. Usein ryhmään saapuvat totesivat, etteivät he osaa mitään, Helena vakuutti kuitenkin kaikille ryhmään tuleville, että yhdessä osataan. Ja niin osattiin ja opittiin. 

Hoetaan, että kyllä joku auttaa, sukulaiset ynnä muut. Jos näitä auttajia ei kerta kaikkiaan ole, niin sormi menee suuhun. Tiedotusvälineissä pyydetään katsomaan jostain fi-osoitteesta, mitä siellä sanotaan asiasta. Jos ei ole tietokonetta, ja varsinkaan, kun ei osaa, niin miten katsot? Ihmettelee Gröhn.

Helena kertoo, että ilmianto Arjen Sankariksi tuntuu hyvältä ja se on osoitus siitä, ettei vuosien työ ole mennyt hukkaan. Hän kuvailee itseään ihan tavalliseksi ja mielellään toisia arjessa auttavaksi. Digiasioissa hän sanoo olevansa apuna kaikille ikäihmisille ja apua tarvitseville. Ikäihmisten kanssa työskentely digitreenien parissa oli hänelle luontevaa ja yhteistyö oli aina vastavuoroista.

Kysyttäessä kuka hänen mielestään olisi Arjen Sankari nostaa hän esiin tasapuolisesti kaikki digitreeneissä käyneet. Heidän kanssaan ollaan kaikki yhtä digiperhettä, Helena toteaa.

"Asioita pidetään itsestään selvinä, mutta kun ne eivät ole"

Helena kummastelee, miksi näin varhain ylipäänsä ajetaan läpi digitaalisuutta, kun digiloikan aika olisi hänen mielestään vasta noin 30 vuoden päästä. Kaikki ikäihmiset eivät kykene toimimaan digitaalisessa maailmassa.

Vaikka olen jo noin 72-vuotias, osaan itse käyttää digilaitteita, sillä olen aikuisiässä käynyt jonkin verran kouluja. Asioita pidetään itsestään selvinä, mutta kun ne eivät ole, ollaan liian edellä asioista. Ymmärrän, että nuoria pitää opettaa mm. työelämä vaatii toimimaan näiden härpäkkeiden kanssa, mutta samalla pitää ottaa huomioon, että kaikki ikäihmiset eivät kykene digitaalisessa maailmassa toimimaan, huomauttaa Gröhn.

Tarve digiohjaukseen oli 7 vuotta sitten suuri, on sitä edelleen ja tulee takuulla jatkossakin olemaan. Gröhn kannustaa kaikkia hyödyntämään nykyään toimivaa digineuvontaa, jota järjestetään keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.00–15.00 Kohtaamispaikka Ellinkulmalla. Paikalla palvelee digineuvoja Kalle Korajoki ja hänen sijaisenaan digineuvontaa on antanut myös Jukka-Pekka Nykyri.

Helena itse lopetti digiohjauksen sairauksien vuoksi. Monenlaisista asioista luopuminen on kuitenkin tuonut hänelle vapauden. Tuo vapaus merkitsee hänelle sitä, että hän saa vain olla. Vapaa-aikansa Helena viettää yhdessä puolisonsa kanssa, jonka rinnalla on saanut kulkea kiitettävät 55-vuotta.

Minulla on hyvä olla. Olen vapaa. Jos jotain kuitenkin toivoisin, niin se olisi terveyttä. Helena kertoo rauhallisesti hymyillen.

Juukalainen Selma Heikkinen, 18 voitti kehitysvammaisten Special Olympics -urheilujärjestön kilpailuista kaksi kultamitalia pallo- ja vanneohjelmista. Heikkinen osallistui kilpailuihin toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän ylsi myös mitalipaikalle saamalla hopeaa. Heikkinen on harrastunut voimistelua parin vuoden ajan. Hän harjoittelee vapaa-ajallaan aktiivisesti ja käy sen lisäksi Joenuussa Katajan harjoituksissa kerran viikossa. Matkustaminen Joensuuhun ei ole Heikkiselle ongelma, sillä Selman äiti Ritva Väyrynen kertoo tyttärensä olevan jo tottunut matkustamiseen myös opintojen vuoksi. Heikkinen aloitti opintonsa syksyllä 2022 Ammattiopisto Luovissa. Matkustamisesta Juuan ja Joensuun välillä on tullut rutiini ja bussimatkat osataan ottaa myös levon kannalta.

Upean suoriutumisen vuoksi Heikkinen palkittiin Juuan kunnan puolesta perjantaina 15.12.2023 hallintojohtaja Aki Jäppisen ojentaessa Selmalle lahjan.

Iloinen ja valoisa Heikkinen rakastaa esiintymistä

Heikkinen nauttii esiintymisestä ja isonkin yleisön edessä oleminen on hänelle luontevaa. Hänelle voimistelun lisäksi toinen rakas harrastus onkin teatteri. Mukana teatterimaailmassa Heikkinen on ollut Vuokonjärven kesäteatterissa ja esiintynyt neljässä näytelmässä. Teatterissa hän on käynyt yhdessä äitinsä Ritvan kanssa. Harrastukset ovat olleet perheelle voimavara, jonka myötä on saanut oppia monenlaista ja pääsyt osaksi lämminhenkistä yhteisöä. 

Juuka - kylä, jossa arjen sankarit asuvat

Heikkinen saa aloittaa uuden perinteen Juuan kunnan ensimmäisenä "Arjen Sankarina". Palkitsemisen päätteeksi hän pääsee poseeraamaan kameralle ja kuten arvata saattaa kuvista ei hymyä puutu. Mikä tuo tuollainen Arjen Sankari sitten on? Tästä kuulemme lisää ensi vuonna.