Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Juuan Kesän Avajaiset – kohokkain kuntatapahtuma!

Juuan Kesän Avajaiset – kohokkain kuntatapahtuma!

Juuan Kesän Avajaisia vietetään jälleen Poikolan koulun piha-alueella lauantaina 8.6.2024 klo 16.00–21.00.

Tänä vuonna Juuan Kesän Avajaisissa esiintymässä on lapsiperheille tuttu ihana Kikattava Kakkiainen, viime vuonna juukalaiset hurmannut Aleksanteri Hakaniemi, pitkän uran tehnyt tunteiden tulkitsija Janne Hurme sekä illan viimeisenä esiintyjänä suurta suosiota nuorten keskuudessa saanut Costee.

Upeiden artistien lisäksi paikalla on monipuolinen kattaus erilaista oheistoimintaa; kuten lasten toimintapisteet, pomppulinna, naulanlyönnin SM-kisat, eläinpiha, kärriajelua sekä paljon muuta. Nälkäisenä tapahtumassa ei myöskään tarvitse olla, sillä tarjolla on herkkuja purtavaksi aina hampurilaisista hattaraan. Tule sinäkin Juukaan ja koe tapahtuma, joka syntyi pienestä ideasta, muhi aikansa ja lopulta yhteistyön voimin kohosi niin kuin pullataikina!

Psst. Lisäksi rusinana pullassamme nuorisopalveluiden järjestämä Meet & Greet artistitapaaminen Aleksanteri Hakaniemen kanssa.

Tutustu aluekarttaan ja siinä näkyviin näytteilleasettajiin tapahtuman nettisivuilla www.juuankesa.fi

Tule myös seuraamaan tapahtuman Facebook-sivua täältä.

 

Yhteistyössä Tulikivi, Puljonki sekä Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka

koristekuva