Kunnanvaltuutettujen määrä säilyy ennallaan
Kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle, että valtuutettujen lukumäärä olisi 1.6.2025 lukien 21 valtuutettua nykyisen 23 valtuutetun sijaan. Perusteluna valtuutettujen lukumäärän pienentämiselle esitettiin kunnan väkimäärän vähenemistä. Kunnanvaltuusto äänesti kuitenkin äänin 11–12, että kunnanvaltuutettujen lukumäärä säilyy edelleen 23 valtuutetussa myös tulevalla valtuustokaudella. Kunnan asukaslukuun nähden valtuutettujen määrän tulisi olla vähintään 13 valtuutettua.
Maksuton välipala koululuisille säilytetään
Juuan kunnanvaltuustossa keskusteltiin maksuttoman välipalan korvaamisesta omavastuullisella välipalalla. Nykyisellään oppilaille maksuton välipala kustantaa kunnalle 80 000–90 000 euroa vuodessa. Maksuttomasta välipalasta päädyttiin nimenhuutoäänestykseen, joka päättyi välipalan säilyttämisen puolesta ääniin 9–13, yksi tyhjä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi muilta osin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti vuoden 2025 talousarvion, taloussuunnitelman vuosille 2026–2027, sekä investointiohjelman vuosille 2025–2027.
Kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirjaan voi tutustua alla olevasta linkistä