Koulunuorisotyöntekijä
Koulunuorisotyöntekijä
Koulunuorisotyöntekijä
Koulunuorisotyöntekijä
KOULUNUORISOTYÖNTEKIJÄ
Juuan koulunuorisotyöntekijä työskentelee pääsääntöisesti Poikolan koululla ja lukiolla. Koulunuorisotyöntekijän rooli koululla on kohdata nuoret kokonaisvaltaisesti ja kuunnella mitä heillä on sanottavaa. Hän toimii viestinviejänä koulun, nuorten ja nuorisopalveluiden välillä sekä omalla toiminnallaan pyrkii parantamaan kouluviihtyvyyttä ja oppilaiden hyvinvointia. Hän esimerkiksi osallistuu oppitunneille, koulun tapahtumiin ja juhlapäiviin, hän järjestää välituntitoimintaa ja teematunteja eri aiheista sekä on koululla tarvittaessa oppilaiden saavutettavissa.
Koulunuorisotyöntekijällä on myös rooli oppilashuoltoryhmässä ja hän voi auttaa luokkien ryhmäytyksissä sekä tukea yksittäisiä oppilaita jaksamaan koulussa ja toimia juttelukaverina. Koulunuorisotyöntekijä edistää koulussa osallisuutta olemalla mukana tukioppilaiden sekä oppilaskunnan hallituksen toiminnassa yhdessä sitä vetävien opettajien kanssa. Työhön kuluu myös olla osana Juuan ehkäisevän päihdetyön (JEP) tiimiä ja tehdä yhteistyötä henkilökunnan lisäksi nuorisovaltuuston, etsivän nuorisotyöntekijän, 4H:n ja seurakunnan kanssa. Koulujen loma aikoina hän työskentelee nuorisopalveluiden tehtävissä nuokkarilla, toimintapäivissä sekä leireillä.
Koulunuorisotyöntekijään voi olla yhteydessä myös huoltajat wilman kautta.
Sisältöjulkaisija
Anne Väyrynen
nuorisotyöntekijä
040 104 2415
anne.vayrynen@juuka.fi
Vesa Savolainen
etsivä nuorisotyöntekijä
040 104 2608
vesa.savolainen@juuka.fi