Kunnanjohtajan blogi
Kunnanjohtajan blogin pääkuva
Kunnanjohtajan blogi
Sisältöjulkaisija
Takana on nyt kaksi vuotta kiireistä aikaa kunnanjohtajana ja tuon ajan olen pyrkinyt muodostamaan kunnan osalta mahdollisimman realistista visiota tulevaisuudesta. Uusi kuntastrategia tulikin voimaan loppusyksystä ja sen mukaan kuntaa myös käytännön tasolla johdetaan.
Visio on tärkeä, sillä se antaa uskoa tekemiseen ja samalla organisaatiolla on jokin päämäärä mitä kohti yhdessä mennään. Kunnan olemassaolo ei voi olla vain toimintojen ylläpitoa vaan kuntalaisten viihtyisyyden ja hyvinvoinnin kehittämistä.
Olen vakuuttunut siitä, että Juuassa ollaan menossa vahvasti parempaan suuntaan monilta osin. Näky kuntalaisille ei välttämättä ole auennut vielä samalla tavalla ja siksi avaan tulevaisuuden visioita tämän blogitekstin sisällössä.
Ensinnäkin Juualla on paljon potentiaalia ja tätä potentiaalia olemme lähteneet eri yhteistyötahojen ja EU:n aluetukirahaston voimin kehittämään. Strateginen sijaintimme on erinomainen huolimatta siitäkin, ettemme ole keskuskaupungin vieressä oleva kunta. Olemme valtaväylän varrella Suomen hienoimman vesistön vieressä. Osa kunnastamme kuuluu Kolin matkailualueeseen ja meidän molemmilla puolilla on upeita kylpylöitä koko Suomen mittakaavassa. Suomen parhaimmaksi kylpyläksi äänestetyn Kolin Relax Span ja kolmanneksi parhaimmaksi äänestetyn Break Sokos Hotel Bomban välissä on tärkeä. Meillä on myös omasta takaa upeita matkailukohteita, joita tulemme nostamaan esiin.
Tässä on todettava, että vuosi 2023 tulee olemaan välivuosi monella tapaa. Fokus markkinoinnissa ja mainonnassa tulee olemaan vuosille 2024–2025. Tästä johtuen väliaikaisratkaisuja tulee olemaan vuodelle 2023, esimerkiksi tulevissa kunnan tapahtumissa.
Kolme kehityksen kärkeä – Kuinka yksittäiset hankkeet kytkeytyvät isoon kuvaan?
Meillä on tällä hetkellä menossa kolme merkittävää kehitteillä olevaa kohdetta; Juuan satama, Tahkovaara sekä Kolin alue.
Aloitetaan Juuan satamasta, sillä kuntalaisillasta saatujen palautteiden perusteella sataman kehittäminen kiinnostaa todella paljon kuntalaisia. Tältäkin osin olemme kunnassa pyrkineet olemaan avoimia, vaikka virallista päätöstä sataman lopullisesta rakentamisesta ei ole tehty. Kunnanvaltuusto on kuitenkin antanut vihreää valoa valtuustoseminaarissa jatkokehittelyyn ja aika sataman uudistamiselle on nyt. Euroopan unionin aluekehitysrahastojen kautta maakuntaliitot ja ELY-keskukset rahoittavat erityisesti haja-asutusalueiden elinvoimahankkeita. Ulkopuolinen rahoitus on merkittävää, jopa 80 % kaikista kustannuksista. Loppu voi olla kunnan tai yritysten rahoittamaa osuutta. Kunnan verorahoilla ei siis satamaa tai muutakaan ole tarkoitus yksistään rakentaa.
Kesällä 2024 tavoitteena on, että satamaan olisi jo rakennettu infraa. Satamaan on suunnitteilla mm. pysyvä matkailuneuvontapiste, joka olisi avoinna ympäri vuoden. Toiminta olisi osana muuta palvelukokonaisuutta mm. välinevuokrauksen sekä kahviotoiminnan kanssa. Sataman houkuttelevuus ja käyttötarkoitus tulee laajenemaan ja siksi sinne on myös kaavailtu parkkitilaa sekä venepaikkojen modernisointia. Tietenkin yleinen alueen siistiminen on myös toteutettava. Voin melkein varmuudella sanoa, että toteutuessaan satamasta tulisi yksi Suomen hienoimmista.
Tahkovaaran osalta aloitamme konsulttivetoisen selvityksen alueen potentiaalista. Tässähän tarkoitus on selvittää alueen soveltuvuutta valtiovetoiseksi kansallispuistoksi tai retkeilyalueeksi. Mallia on otettu niistä hankkeista, jotka ovat menestyneet ministeriöiden tai eduskunnan suuntaan. Tätäkään asiaa kunta ei rahoita itse vaan suurin osa rahoituksesta tulee aluekehitykseen tarkoitetusta AKKE-rahastosta. Tahkovaaran alue on yksi Pohjois-Karjalan hienoimmista ja se soveltuu erinomaisesti virkistyskäyttöön luontoarvoja kunnioittaen. Metsätalouden tarpeita se palvelee huonosti korkeuseroista johtuen. Kun esiselvitys on tehty, kuntalaiskuulemisilla mennään eteenpäin.
Kolin alueella tapahtuu paljon ja Lieksan kaupunki etenee määrätietoisesti alueen kehittämisen osalta. Tämä on Juuankin näkökulmasta hyvä asia. Strategiset kaavat ja osayleiskaava ovat lainvoimaisia, joten Juuan osalta seuraava vaihe on asemakaavoitus. Ahmovaaran kaavatyön eteneminen kuuluu ehdottomasti tärkeisiin kehittämisen kohteisiin. Maa-alueiden jyvittäminen ja rakentamisen mahdollistaminen antavat tulevaisuuden kysynnälle tarvittavat puitteet. Kysynnän ja tarjonnan tulee kulkea käsikädessä ja kaavatyön myötä Kolin kehittymisen edetessä, meillä on asemakaavan muodossa mahdollista tarjota maa-alueita sitä mukaa, kun niiden kysyntä kasvaa. Tarkoituksena on myös kaavoittaa asuinalueita, mahdollisesti lähteä mukaan myös osaomistajaksi rakennettaviin taloyhtiöihin. Vetovastuu viimeksi mainituissa asioissa on kuitenkin aina yrityksillä.
Juuan keskustaajamaa ei ole unohdettu, sillä Puu- Juuan kehittäminen ja sen rakennusten uudistaminen yritysten toimesta on jo kovassa vauhdissa. Tässä kunnalla ei ole suoraa roolia, vaikka yhteistyö yrittäjien kanssa on hyvällä tasolla. Sataman uudistaminenhan palvelee suoraan kaikkea yritystoimintaa.
Menemme siis seuraavat kaksi vuotta suuressa mittakaavassa näillä kolmella alueellisella kärjellä. Näiden ohella olemme mukana ELY-keskuksen rahoittamassa Pimeän matkailun hankkeessa usean kunnan ja lukuisten yritysten kanssa. Hanke on saanut vielä positiivisemman alun mitä aluksi ajattelin. Yritykset ovat erittäin aktiivisia tältäkin osin.
Sisältöjulkaisija
Henri Tanskanen
kunnanjohtaja
040 104 2001
henri.tanskanen@juuka.fi