Kunnanjohtajan blogi
Kunnanjohtajan blogin pääkuva
Kunnanjohtajan blogi
Sisältöjulkaisija
Kun siirryin Maahanmuuttovirastosta nykyisiin tehtäviini, mietin turvapaikanhakijoihin liittyvien asioiden olevan takanapäin. Mutta maailma ympärillämme on muutoksen tuulissa ja jokaisena päivä saamme lukea uusia tietoja Ukrainan sodasta, talouden haasteista, pakolaisista sekä monesta muusta asiasta. Mediassa Ukrainaa koskevat asiat ovat vahvasti esillä ja Pohjois-Karjalassa yksityiset henkilöt ovat lähteneet suurella sydämellä auttamaan. Näin pitääkin olla.
Ukrainan tilanne on vakava. Yleisesti ottaen on arvioitu, että Ukrainasta muualle Eurooppaan siirtyisi 4–5 miljoonaa ihmistä. Suomen mittakaavassa kyse voisi olla 30 000–60 000 henkilöstä. Tällainen määrä vaikuttaa suurelta, mutta verrattuna edelliseen turvapaikkakriisiin moni asia on muuttunut. Suomi on paremmin varautunut ja monesta entisestä virheestä on otettu oppia, niin viranomaissektorilla kuin kolmannella sektorilla. Oma arvioni on, että Suomi kestää melko hyvin tuon määrän ja enemmänkin, jos tarve vaatii. Maahanmuutto pitää sisällään myös positiivisia asioita ja sekin on syytä muistaa.
Usein kysytään sitä, onko ukrainalaisten evakuoinnilla Puolasta kiire ja moni yksityishenkilö on aloittanut omat toimenpiteet näiden henkilöiden siirtämiseksi. Tässä on tärkeää, että asiat laitetaan kontekstiin. Maailmassa on tällä hetkellä miljoonia pakolaisia jo YK:n virallisilla pakolaisleireillä (mm. Jordaniassa, Kreikassa, Tansaniassa). Moni henkilö asuu niissä koko elämänsä käymättä leirin ulkopuolella. Olosuhteet ovat erittäin heikot ja väkivallan uhka on arkipäivää.
Suurin osa Ukrainasta siirtyneistä on taas siirtynyt Puolaan tai muihin eurooppalaisiin valtioihin. Näissä ei ole menossa sotatoimia, kulkutauteja tai nälänhätää. Toisin sanoen, vaikka ukrainalaiset tullaankin siirtämään kansallisvaltioiden välillä, akuuttia hätää siirtää näitä henkilöitä ei ole. Tilanne toki muuttuisi, mikäli sotatoimet laajentuisivat Puolaan ja muualle Eurooppaan. Tästä ei kuitenkaan onneksi ole viitteitä. Toivon ukrainalaisten siirron tapahtuvan sujuvasti ja koordinoidusti.
Julkisuudessa on esitetty kysymys myös siitä, voiko kunta järjestää majoitusta ukrainalaisille. Useat yksityishenkilöt ovat aktivoituneet ja luvanneet järjestää kotimajoitusta. Kotimajoitukseen ottaminen on itselleni tuttua ja siitä on paljon hyviä kokemuksia. Jos ukrainalaisilla on sukulaisia, perhettä, ystäviä taikka ukrainalainen muu yhteisö on lähellä, niin asettuminen onnistunee vaivattomasti. Arkea eletään yhdessä. Yksityismajoituksessa olevia kunta voi sitten lähestyä eri tavoin ja auttaa esimerkiksi vapaa-aikaan liittyvissä kysymyksissä.
Turvapaikanhakijoiden kollektiivinen majoitus ei puolestaan ole yksinkertaista. Se edellyttää paitsi toimivia, terveellisiä ja tarkastettuja tiloja myös riittävän määrän ammattitaitoista henkilökuntaa. Jos majoitus tapahtuu ympärivuorokautisesti, myös henkilökuntaa on oltava sen mukaisesti valmiudessa. Pelkkä majoitus ei riitä, sillä siihen kuuluvat myös sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, vastaanotto- ja käyttöraha, tulkkauspalvelut, työ- ja opintotoiminta sekä ohjaus- ja neuvontapalvelut. Lisäksi on pakko huolehtia turvapaikkaprosessiin, ja asiakkaiden kuntaan siirtymiseen liittyvistä toimista. Kuljetukset ja aktiviteetit ovat myös tärkeitä. Kyse on ihmisistä, joilla on omat tarpeensa.
Myös turvallisuudella on erityinen merkitys, jos kymmeniä toisilleen tuntemattomia traumatisoituneita henkilöitä laitetaan uuteen paikkaan oman kotimaansa ulkopuolelle. Turvapaikanhakijoilla on ihan samanlaisia ongelmia kuin meissä muissakin, mutta myös pahempina. Mielenterveysongelmat ja myös päihdeongelmat ovat todellisia eivätkä ne katso sukupuolta. Alaikäisillä on omat tarpeensa, sillä he ovat haavoittuvassa asemassa olevia. Yleensä näitä tiloja etsitäänkin yhdessä alueellisten viranomaisten kanssa ja Juuan kunta voi tässä auttaa, jos pyyntö kuntaan tulee. Toistaiseksi Maahanmuuttovirasto ei ole ottanut kuntaan yhteyttä.
Suhtaudun avun antamiseen lämpimällä sydämellä. Itse olen antanut esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun kautta rahaa ja luovuttanut aiemmin SPR:n Kontin kautta mm. huonekaluja. On tärkeää kanavoida apua etenkin virallisten tahojen kautta ja pienikin apu esimerkiksi rahankeräyslippaan kautta menee varmasti perille.
Sisältöjulkaisija
Henri Tanskanen
kunnanjohtaja
040 104 2001
henri.tanskanen@juuka.fi