25.03.2020 15:41 | Markus Hirvonen

Koronaan liittyviin kuntakysymyksiin vastauksia

Juuan kunnassa ei ole tätä kirjoittaessani yhtään korona-tartuntaa. Hyvä niin. Epidemia leviää Suomessa sillä vauhdilla, että viruksen leviäminen myös tänne on jossakin vaiheessa selvää. Sen vuoksi kunta varautuu tiukasti siihen, että tilanne on päällä täälläkin. Otan tässä esille muutaman aiheen, josta olen saanut lukuisia kuntalaiskyselyitä ja vastaan niihin.

 

Kuntosalit ja liikuntasalit

Ensinnäkin näiden osalta kielto on tullut suoraan ylemmiltä viranomaisilta. Kunnalla ei ole harkintavaltaa kuntosalien ja liikuntasalien avaamisessa. Ne pysyvät meillä kiinni niin kauan, kuin on ohje.

”Saanko mennä yksin tai terveen kaverin kanssa treenaamaan, jos joku avaisi oven”

  • Tämä ei ole mahdollista, sillä kielto on ehdoton. Lisäksi korona ei viruksena ole helppo ja yksinkertainen. Se leviää jo silloin, kun selviä oireita ei edes vielä ole. Ja juuri taudin leviämistä tulee nyt estää, jotta terveydenhuolto kykenee hoitamaan vakavasti sairastuneet. Meistä jokainen voi sairastua ja tartuttaa. Näin ollen kunnallinen viranhaltija ei voi tehdä harkintaa, kuka olisi riittävän terve pelaamaan tai treenaamaan vaan salit pysyvät kiinni.

 

Miksi kunta ei lomauta henkilöstöään?

 

Tästä on tullut paljon kyselyitä, koska Suomessa moni varsinkin suurista kaupungeista on jo aloittanut lomautukset. Miksi ei meillä Juuassa?


Meillä on noin 150 henkilön organisaatio, josta valtaosa työskentelee tällä hetkellä koulun, varhaiskasvatuksen ja siivous- ja ruokahuollon piirissä. Kotikoulu vie resurssia samalla tavalla kuin lähikoulu. Avustajat eivät voi olla kotona, mutta iso osa heistä tekee avustustyötä etänä. Meillä on noin 20 avustajaa kunnassa yhteensä. Ne, joilla on vähemmän tehtäviä, ovat joko varhaiskasvatuksen apuna tai tekevät muita heille osoitettuja tehtäviä. Siivoushenkilöstö on täysin työllistetty. Ravintohuollon osalta kouluruoka on toki vähentynyt, mutta korona on aiheuttanut sote-ruuan ison kasvun ja jokainen tarvitaan töihin. Nuorisotoimi on määrätty ministeriöstä jatkamaan työtä normaalisti verkossa ja kirjasto toimii mm. digitalisaation kehittämisen parissa. Yksittäiset muut työntekijät tekevät mm. kunnan asiointiapua.

Koska korona ei ole päällä juuri nyt, meillä osa toimipaikoista käy hieman vajaateholla. Mutta tilanne muuttuu nopeasti, jos/kun korona rantautuu Juukaan. Meidän tulee siinä tilanteessa turvata koulut, ruokahuolto, siivous, varhaiskasvatus ja perushallinto, vaikka jopa 30% henkilöstöstä olisi poissa. Silloin tarvitsemme jokaisen työkykyisen ihmisen töihin ja todennäköisesti joudumme etsimään apua myös muualta. Nyt ei ole siis toiminnan turvaamisen kannalta mitään järkeä lomauttaa henkilöstöä, jota kohta tarvitsemme kipeästi. Isoissa kaupungeissa massat ovat erilaisia, ja heidän toimintansa järkevyyteen en ota kantaa. Mutta pienessä kunnassa lomauttaminen nyt olisi väärää hätiköimistä. Vaikka raha on tärkeää kunnassa, peruspalveluiden turvaaminen akuutissa tilanteessa on tärkeämpää. Mikäli tilanne jatkuu kuukausia, niin sitten asiat aina harkitaan muuttuvan tilannekuvan mukaan. Nyt vielä varaudumme tautihuippuun.

Miten kunta tukee vaikeuksissa olevia yrityksiä?

Kunnalla ei ole juurikaan taloudellisia keinoja puuttua markkinoiden toimintaan, mutta Jonne Maaninka tekee tällä hetkellä koko työaikansa yritysten auttamista. Nyt on saatavilla runsaasti erilaisia keskitettyjä tukitoimia, joita pitää hakea. Näissä Jonne auttaa käytännössä tällä hetkellä aamusta iltaan. Lisäksi kunnanhallitus ottaa Juuan kunnalla vuokralla olevien mikroyritysten tilanteeseen kantaa ensi viikolla kokouksessaan. Tarvitsemme jokaisen työpaikan ja kunta auttaa kaikilla laillisilla keinoilla.

 

Onko kunnan työntekijät etätöissä?

 

Kyllä, valtaosa. Kaikki eivät ole, mikäli tehtävä edellyttää läsnäoloa. Osalla meidän sihteereistä on oma yksityinen työhuone, jossa on lukittava ovi. Lisäksi kunnantalolle voi tulla vain ajanvarauksella tärkeissä asioissa, joten työntekijä voi turvallisesti tehdä töitä myös työpisteellä. Ylivoimainen enemmistö tekee töitä kotona.

 

Moni perhe on pulassa ilman kouluruokaa, mitä tekee kunta?

 

Tämä on kysymys, joka meitä aidosti huolettaa. Olemme nyt kysyneet perheiltä tilanteesta ja saaneet kuvan tilanteesta. Ensi viikosta alkaen järjestämme ruokaa tätä tarvitseville perheille. Eri syistä emme voi lämmintä kouluruokaa toimittaa, mutta pystymme kuitenkin hyvin auttamaan perheitä. Jakelu alkaa ensi viikolla ja siitä tulee sitä tarvitseville perheille ohjeet.

 

Tässä akuuteimmat, vastaan taas kootusti kysymyksiin myöhemmin.

 

 

Lisää kommentti


Lähettäjä: 
Sähköpostiosoite: 
Kuvavarmennus
 
« Takaisin

Juuan kunta

Juuan kunnantalo

Avoinna ma-pe klo 9-15
Poikolantie 1, 83900 Juuka 
p. 040 104 2865 (Neuvonta ja yhteispalvelupiste)

p. 040 104 2000 (Juuan kunnan vaihde)
Fax. (013) 472 123


PUHELINLUETTELO »
YHTEYSTIEDOT »
YHTEYDENOTTOLOMAKE »