Nuorisovaltuusto

Murupolku

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto

 

Nuorisovaltuusto – Nuorten ääni kunnassa 

Nuorisovaltuusto toimii nuorten vaikuttamiskanavana kunnassa. Sen tehtävänä on tuoda esiin nuorten näkökulmia ja edistää nuorten osallisuutta päätöksenteossa. Nuorisovaltuustossa käsitellään nuoria koskevia asioita, tehdään aloitteita ja annetaan lausuntoja kunnan toimielimille. 

Toimintaan osallistutaan vapaaehtoisesti, ja mukaan voivat lähteä kaikki kunnan alueella asuvat tai opiskelevat 13–20-vuotiaat nuoret. Nuorisovaltuustossa opitaan vaikuttamaan, toimimaan ryhmässä ja kehittämään omaa kuntaa nuorten näkökulmasta. 

Nuorisovaltuuston jäsenet valitaan vaaleilla tai ilmoittautumalla mukaan, ja toimikausi kestää vuoden ajan, mukaillen kouluvuotta (syyskuusta elokuuhun). Kokouksia järjestetään säännöllisesti, ja niissä käsitellään ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan tapahtumia ja osallistutaan kunnan kehittämiseen. 

Nuorisovaltuuston toimintaa tuetaan kunnan nuorisopalveluiden kautta, ja yhteistyötä tehdään myös koulujen, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Nuorisovaltuuston ohjaajana toimii kunnan nuorisotyöntekijä. 

Miksi nuorisovaltuustoon kannattaa osallistua? 

  • Vaikutetaan oman kunnan asioihin 
  • Opitaan yhteiskunnallisesta päätöksenteosta 
  • Saadaan kokemusta ryhmätyöstä ja esiintymisestä 
  • Tutustutaan uusiin ihmisiin ja verkostoidutaan 
  • Järjestetään tapahtumia ja kampanjoita nuorille 

Yhteystiedot ja lisätietoa 

Lisätietoja nuorisovaltuuston toiminnasta, jäsenyydestä ja tulevista kokouksista saa kunnan nuorisotyöntekijältä.  

Kunnan yhteyshenkilönä ja nuorisovaltuuston esittelijänä toimii Juuan kunnan nuorisotyöntekijä. 

Nuorisovaltuuston toimintasääntö (hyväksytty khall 10.6.2024) 

Nuorisovaltuuston esityslistat, pöytäkirjat ja mukana olevat jäsenet löytyy täältä Dynasty tietopalvelu : Juuan kunta 

 

ig nuvajuuka

Meidät löydät myös Instagramista

@nuvajuuka!