Tutustu

Juuan esittely

Juuka

Juuka Suomen kartalla

Pohjois-Karjalassa, Pielisen länsirannalla sijaitseva Juuka on vajaan 5000 ihmisen kunta. Juuka on erityisen tunnettu luonnostaan sekä sen vaihtelevuudesta: korkeat vaaranselänteet, laaja Pielinen sekä Paalasmaan saaristo muodostavat juukalaisen maiseman erityispiirteen. Kesäisin Juuka onkin yli tuhannen mökkiläisen vapaa-asumisen kunta, ohikulkijoista puhumattakaan. Juuan kunta kuuluu Joensuun maakuntakeskukseen ja Nurmeksen seutukuntakeskuksen vaikutusalueeseen.

Kunnan keskustaajama, Juuan kirkonkylä, on luokiteltu keskitason kuntakeskukseksi. Asutus on keskittynyt ympäri kuntaa, myös haja-asutusalueille. Lisäksi, Juuka koostuu 20 pienestä kylästä, joilla kaikilla on omanlaiset ilmeensä: Ahmovaara, Halivaara, Kannas, Kajoo, Kelosuo, Kuhnusta, Larinsaari, Matara, Nunnanlahti, Paalasmaa, Petrovaara, Pihlajavaara, Polvela, Puu-Juuka, Raholanvaara, Timovaara, Tuopanjoki, Vaikko, Vihtasuo ja Vuokko. Kylillä on omat kyläyhdistyksensä, jotka pitävät huolta kylän kehityksestä sekä yhteistoiminnasta. 

 

Juuan kylät kartalla

Tutustu Juuan kyliin

Juuka tunnetaan erityisesti vuolukivestä, jota louhitaan ja jalostetaan Juuan Nunnanlahdessa. Viime vuosina tätä Nunnanlahden kokonaisuutta onkin kehitetty, ja Nunnanlahden "keskustaan" eli kivikeskukselle on perustettu Kivikylä -nimeä kantava liiketoimintakokonaisuus. Kivikylästä, valtatie 6:n varrelta löytyykin tänä päivänä Juuan matkailuneuvontaa, paljon erilaisia näyttelyitä, paikallisten kädentaitajien keramiikka- ja korumyyntiä, museo, lounasravintola, Kivikylän Herkku -puoti, Tulikivi -studion uunimyymälä, näköalapaikka louhokselle, pomppulinna, Kolin Panimon olutmyymälä sekä muiden pienyrittäjien toimitiloja.

Juuan kunnan kokonaispinta-ala on 1846 neliökilometriä, josta vesi-pinta-alaa on 325 neliökilometriä. Vesistön rantaviivan pituus on n. 438km. Juuan kirkonkylän halkoo kolmihaarainen Juuanjoki, jonka virtausta voi ihastella esimerkiksi Puu-Juuan alueella olevalta Haaveiden sillalta. Myös 90 kilometriä pitkä Vaikkojoki koskineen aloittaa virtauksensa Juuan kylästä, Vaikosta. Juuka tarkoittaakin pientä järveä, jonka lävitse virtaa joki - tuo pieni järvi tosin hävisi Sorveusjärven purkautuessa vuonna 1806.

Juuan vetonauloja voisi sanoa olevan valtakunnallisesti historiallinen Puu-Juuka11 erilaista luontokohdetta, monenlaiset käyntikohteet yrittäjineen sekä kädentaitajineen, loistava Pielinen, Paalasmaan saaristo sekä paikallisten, eri kylien, mökkiläisten ja muiden kulkijoiden osallistava yhteishenki, rennolla Pohjois-Karjalaisella otteella.

Juuan kylät (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

 

Infogis -paikkatietopalvelu

Voit tutustua Juuan alueeseen myös Infogis -paikkatietopalvelun avulla. Infogiksella voit etsiä tietoja esimerkiksi kesä- ja talviretkeilyyn liittyen.

Tutustu Infogis -paikkatietopalveluun tästä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Tervetuloa siis tutustumaan koko perheen voimin kuntaamme, kuntalaisiin, paikallisiin yrityksiin sekä kauniiseen, vaihtelevaan luontoomme!

 

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Käyntiosoite:
Juuan kunta
Poikolantie 1, 83900 Juuka | Sijainti kartalla

Puh. 040 104 2865 (Neuvonta ja yhteispalvelupiste)
Puh. 040 104 2000 (Juuan kunnan vaihde)
Fax (013) 472 123

Kunnantalo avoinna ma-pe 9-15
Asiointipiste avoinna ma-pe 9-11 ja 12-15

Sähköposti kunnalle:
kirjaamo@juuka.fi

Sähköposti viranhaltijalle/työntekijälle:
etunimi.sukunimi@juuka.fi

Sähköposti koulujen ja varhaiskasvatuksen
henkilökunnalle:
 etunimi.sukunimi@edu.juuka.fi

Y-tunnus: 0168654-2

Lämmöllä Juuka

Kartalla, pystykuva