Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Aurinkovoimapuisto Juukaan

Aurinkovoimapuisto Juukaan

FixSun Solar Finland Oy on hakenut osayleiskaavoituksen aloituslupaa Juuan kunnalta tavoitteenaan kaavoittaa alueelle aurinkovoimalapuisto, jonka enimmäisteho on noin 50 MW. Kaavatyön aikana tutkitaan myös mahdollisuutta käyttää aurinkovoimakenttää osittain hyötykasvien viljelyyn.

Suunnittelualueen halki kulkee 110 kV voimajohto, johon aurinkovoimala on mahdollista kytkeä.

Tavoitteena on kaavoittaa ja luvittaa hanke vuoden 2024 loppuun mennessä, jolloin rakentaminen voisi alkaa keväällä 2025. Aurinkovoimalan käyttöönotto ja aurinkoenergian tuotanto alkavat kesään 2026 mennessä.

Osayleiskaavan suunnittelualue sijaitsee Juuan kirkonkylän pohjoispuolella noin 18 kilometrin päässä Kiteenpuron ja Vuokon alueella, Nurmeksentien molemmin puolin. Suunnittelualue on pääosin peltoa, mutta länsiosassa on jonkin verran matalaturpeisia soistumia ja metsätalousalueita.

Suunnittelualueen alustava koko on noin 100–120 hehtaaria, josta tavoiteltu aurinkovoimalapuiston alue olisi noin 80 hehtaaria. Kaava-alueen rajaus ja sisältö tarkentuvat kaavatyön edetessä.Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, ja sen perusteella voidaan myöntää suunnittelutarveratkaisu ja aurinkovoimalapuiston rakennuslupa.

Osayleiskaava tukee Suomen ja Pohjois-Karjalan etenemistä kohti hiilineutraaliutta sekä lisää energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Tarkemman tason tavoitteina ovat muun muassa ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen sekä energia-alan liiketoiminnan ja vihreän sähköistymisen edistäminen.

 

FIXSUN SOLAR FINLAND, Aurinkoenergiaa valtakunnan sähköistämiseen

FixSun on aurinkopuistojen ja rakennuksiin integroitavien aurinkosähköjärjestelmien kehittämiseen ja toteuttamiseen erikoistunut hankekehitys- ja teknologiayhtiö. Toteutamme aurinkovoimalan tiloihin ja tarpeisiin sopivana pakettina; maakenttänä, kattoasennuksena, julkisivuun integroitavana tai vaikka autokatoksena. Järjestelmät voidaan tehdä kohteen mukaan joko pelkkänä laitetoimituksena, avaimet käteen -kokonaisratkaisuna tai asiakkaan kanssa yhteistoiminnallisena JV-hankkeena. Teemme asiakkaan tarpeisiin räätälöidyt suunnitelmat, huolehdimme rahoituksen järjestämisestä ja toteutamme hankkeen käyttöönottovalmiiksi omalla projektinjohdollamme. Käytämme kumppaneina parhaita erikoisurakoitsijoita ja maailman johtavia teknologiatoimittajia.

 

 

Yhteydenotot ja lisätiedot

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka

koristekuva