Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään 6.–12.10.2025, ja myös Juuan kunta on mukana viikkoa viettämässä. Viikossa on huomiotu eri energiaan liittyviä teemoja. Eräs niistä on Juuan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Janne Pehkonen Kirjoittama katsaus Juuan kaukolämpöön.
Juuan Kaukolämpö: lämmöntuotannossa käytettävät polttoaineet
Juuan Kaukolämmön lämpölaitoksella on kaksi biokattilaa 1,5 MW ja 4MW. Pääpolttoaineena lämmöntuotannossa käytetään metsähaketta. Haketta valmistetaan karsitusta rangasta, kokopuusta (karsimaton puu) ja palstakuivatusta hakkuutähteestä. Rankahakkeen osuus vuotuisesta metsähakkeen määrästä on n. 75 %, kokopuun n. 20 % ja hakkuutähteen n. 5 %. Suuren energiasisällön ja tasaisen palakoon ansiosta, rankahake sopii erityisesti käytettäväksi talvikaudella huippukuorman aikana. Kokopuu kerätään yleensä nuorista metsistä, joko nuoren metsän kunnostuksen yhteydessä, ensiharvennuksilta tai vaikkapa pellonvarsilta, hakkuu toteutetaan yleensä kokopuun keräämiseen soveltuvalla energiapuukouralla. Nuorista metsistä korjattavalla kokopuulla, pieniläpimittainen puu saadaan hyötykäyttöön ja sillä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita. Nuoren metsän kunnostus nopeuttaa metsän kasvua ja näin ollen parantaa nuorien metsien hiilen sidontakykyä, samalla tarjoten metsänomistajille taloudellista hyötyä saatavasta metsätulosta. Hakkuutähteet voidaan kerätä reheviltä kuusivaltaisilta avohakkuu alueilta, hakkuutähteet jätetään kasoihin hakkuun yhteydessä ja annetaan kuivua palstalla, niin että neulaset varisevat ennen lähikuljetusta tienvarteen. Hakkuutähteet varastoidaan tienvarteen ennen haketusta. Hakkuutähteen keräämisen hyötyjä on mm. vähentää ravinteiden liukenemista luontoon ja edistää täystiheän taimikon syntymistä metsän uudistamisessa. hakkuutähteiden ja pieniläpimittaisen puun käytöllä tehostamme uusiutuvan energian käyttöä.

Tukipolttoaineena metsähakkeen lisäksi biokattilassa käytetään talvikaudella huippukuorman aikana myös puun purusta valmistettua brikettiä ja sahateollisuuden sivutuotteena syntyvää kuivaa puumursketta. Tukipolttoaineen ansiosta saamme paremman tehon biokattilasta, kuin pelkällä metsähakkeella ja tällä vähennämme fossiilisen kevytpolttoöljyn käyttöä lämmöntuotannossa. Aiemmin tukipolttoaineena käytettiin palaturvetta, palaturve korvattiin briketillä ja kuivamurskeella vuodesta 2022 lähtien. Biokattiloiden lisäksi laitoksella on myös öljykattilat, joilla lämpöä tuotetaan biokattilan mahdollisissa häiriötilanteissa tai huippukuorman aikana, mikäli biokattiloista saatava lämpöteho ei enää riitä vastaamaan lämmönkulutusta. Tavoitteena yhtiöllä on, että lämmöntuotannossa käytettävästä polttoaineesta vähintään 96 % on puupolttoainetta. Hyvälaatuinen ja ammattitaidolla valmistettu uusiutuva puupolttoaine lisää biokattilasta saatavaa tehoa ja vähentää fossiilisten polttoaineiden osuutta kaukolämmön tuotannossa käytettävästä polttoaineesta.
Kirjoittajana Juuan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Janne Pehkonen

