Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Juuan Kesän Avajaisten ruokamyyjät kannustavat lähtemään mukaan tapahtumaan

Juuan Kesän Avajaisten ruokamyyjät kannustavat lähtemään mukaan tapahtumaan

Timanttikylät ry ja popcornin ja hattaran myyjä Kati Nevalainen olivat viime kesänä ensimmäistä kertaa mukana Juuan kunnan järjestämässä Juuan Kesän Avajaiset tapahtumassa

Timanttikyliltä kokemuksiaan tapahtumasta kertoivat Riitta Juntunen sekä Irene Tuononen. Idea mukaan lähtemisestä oli peräisin Riitalta. Hän kertoi laatineensa toimintasuunnitelmaa ja ehdottaneensa osallistumista ja koko kyläyhdistyksen hallitus oli innostunut ajatuksesta. Mukaan lähdettiin ruokamyyjäksi ja ajatuksena oli tarjota erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Annikki Räsänen oli Riitan ja Irenen lisäksi mukana aktiivisessa leipojaryhmässä. Aktiiviseen leipojaryhmään kuuluu lisäksi kolme muuta naista.

Ensimmäinen kerta ruokamyyjinä oli opettavainen ja tarjosi hyvää harjoitusta. Viime vuonna myynnissä oli karjalanpiirakoita, munkkeja ja muuta kahvileipää sekä kahvia ja mehua. Vaikka paljon oli suunniteltu ja tehty etukäteen, yllätyksiltä ei täysin vältytty. Tilanne kuitenkin otettiin nopeasti haltuun, ja kaikesta selvittiin.

Saadun kokemuksen pohjalta pystymme kehittämään toimintaa kun tiedämme mikä ei toiminut ja mitä pitää jatkossa ottaa huomioon, kertovat Riitta ja Irene.

He kertoivat kuunnelleensa kävijöiden palautteita tarjonnasta ja suunnittelevansa niiden pohjalta, mitä haluavat tarjota ensi kesän tapahtumassa. 

Riitta ja Irene Timanttituvalla

Uusiin ideoihin on panostettu, ja toiveena on, että niille riittää kysyntää. Riitta ja Irene kertoivat myös, että tapahtumaan osallistuneen porukan yhteishenki loi mukavan tunnelman. Lisäksi oli ilo nähdä tuttuja, ja ihmisiä oli liikkeellä runsaasti. Heitä ilahdutti myös se, että eri toimijoilla oli monipuolista tarjottavaa. Kaiken kaikkiaan viime kesän kokemukset olivat Riitan ja Irenen mieleistä erittäin hyviä, ja siksi tulevana kesänä he lähtevät jälleen mukaan tapahtumaan.

Kannustamme muita toimijoita rohkeasti mukaan mukavaan tapahtumaan. Vaikka järjestelyissä onkin pohdittavaa ja suunniteltavaa, yhdessä tekeminen on antoisaa, ja isommalla porukalla voi joustaa paremmin. Tapahtumasta saa kivoja kokemuksia ja mukavia muistoja, kaksikko toteaa.

Tämä aktiivinen kyläyhdistys järjestää ja kehittää mitä moninaisimpia tapahtumia myös omalla kylällä. Viime kesänä alkanut kyläkahvion toiminta osoittautui suositummaksi kuin järjestäjät osasivat odottaa. Mukaan mahtui myös muutamia juhlia, joihin valmistettiin tarjoiluja. Riitta ja Irene kehuvat kyläyhdistyksen erinomaista ja aktiivista porukkaa. Kyliltä löytyy monenlaisia taitajia: joku päivittää somea, toisella on hyviä kontakteja tai kielitaitoa, ja näistä muodostuu hyvä tiimi.  

Lisää infoa Timanttikylien toiminnasta voit lukea Timanttikylien Facebookista.

 
Kati Nevalaisen poppari- ja hattarakoju veti mukavasti väkeä, erityisesti lapsia ja nuoria. Katille kokemus Juuan Kesän Avajaisista jäi mieleen hyvän mielen tapahtumana ja hän aikoo kokemuksen perusteella osallistua tulevanakin kesänä. 

Juuan Kesän Avajaiset on leppoisa tapahtuma kesän alkuun koko perheelle  Oli ihanaa huomata viime vuonna, kuinka pienessä kylässäkin voidaan järjestää kaikille yhteiset festaritMusiikki oli valittu yleisön toiveita kuunnellen, ja paikalle oli saapunut väkeä vauvasta vaariin, Kati kertoo.

Katin mielestä tapahtumaan kannattaa lähteä, vaikka kauempaakin, esimerkiksi naapurikylältä tai mökiltä. Myös sijainti koulukeskuksella on keskeinen ja toimiva. Väki viihtyy, kun tarjolla on mukavaa ohjelmaa, ruokaa ja herkkuja sekä hyväntuulisia ihmisiä.

Juuan Kesän Avajaisissa tällainen entinen juukalainenkin tapaa vanhoja tuttuja. Avataan tulevakin kesä Juuassa yhdessä, sanoo Kati.

Kati Nevalainen hattaramyynnissä


Ilmoittaudu sinäkin mukaan Juuan Kesän Avajaisiin 14.6.2025

Ilmoittauminen avoinna 31.3.2025 saakka.

Ilmoittaudu täältä https://www.juuankesa.fi/

 

Kesän avajaisten hattaramyynti

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka

koristekuva