Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Juuan kunnan talousarvio vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelma vuosille 2025-2026 tehdään aiempaa vaikeammista lähtökohdista

Juuan kunnan talousarvio vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelma vuosille 2025-2026 tehdään aiempaa vaikeammista lähtökohdista

Juuan kunnassa talousarvio ja taloussuunnitelma tehdään lähtökohtaisesti aiempiin vuosiin verraten vaikeammassa tilanteessa, sillä suuret valtionosuusleikkaukset sekä yleisen taloudellisen tilanteen ja kuntien verotuottojen heikentyminen vaikuttavat taustalla. Tilanteeseen vaikuttaa myös kunnille vuoden 2025 alusta siirtyvät TE-palvelut.

Vuoden 2024 kuntien valtionosuuksista on siirretty valtiovarainministeriön näkemyksen mukainen osuus hyvinvointialueiden rahoitukseen. Tämä vaikuttaa vahvasti valtionosuusrahoitusta vähentävästi johtaen merkittävään alijäämään useissa kunnissa mukaan lukien Juuassa.

Mahdollisuutta sopeutua muutoksiin ei ole näin lyhyellä aikavälillä siten, että vuoden 2024 talousarvio voitaisiin saada tasapainoon. Talousarvio ollaankin tekemässä selkeästi alijäämäisenä ja tilannetta pyritään tasapainottamaan taloussuunnitelmakaudella.

Tilikauden tulos Juuan kunnassa olisi jäämässä arvioiden n. 1,3 milj. euroa tappiolliseksi. Tilinpäätöskäsittelyerien jälkeen vuoden 2024 tulos olisi n. 0,9 milj. euroa alijäämäinen.

Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion, taloussuunnitelman vuosille 2025-2026 sekä investointiohjelman vuosille 2024-2026.

Kunnavaltuusto käsittelee asiaa maanantaina 11.12.2023 kunnanvaltuuston kokouksessa klo 18.00. Kokous on kuntalaisille avoin ja kokous myös strimaataan Juuan kunnan Youtube kanavalle, josta se on mahdollista katsoa 14 vuorokauden ajan.

Lisätietoa

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka