Juuan kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 15.9.2025 klo 18.00 kunnantalon valtuustosaliin käsittelemään seuraavia esityslistalla olevia asioita:
Kunnanvaltuuston kokousaikataulu syyskaudella 2025
Syyskauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanvaltuuston puheenjohtaja, sillä valtuusto ei aiemmin ole päättänyt kokousten aikataulua. Kevään 2026 aikataulu on tarkoitus käsitellä vuoden 2025 viimeisessä valtuuston kokouksessa.
Yleisesti ottaen kunnanvaltuustolle on tulossa syksyllä 2025 useita periaatteellisesti merkittäviä asioita päätöksentekoon. Näitä ovat talousarvion lisäksi mm. Ahmovaaran asemakaavan hyväksyminen, rakennusjärjestyksen vahvistaminen, mahdollisen takauksen myöntäminen tytäryhtiölle lämpökattilainvestointia varten, veroprosenttien asettaminen sekä metsätaloussuunnitelman hyväksyminen.
Kunnanvaltuustolle järjestettävät koulutukset on tarkoitus yhdistää valtuuston kokouspäiviin. Uuden valtuuston osalta koulutus on ensiarvoisen tärkeää.
Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen valtuustokaudella 2025-2029
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää hyväksyä kunnallisten ilmoitusten julkaisemisen toimikaudella 2025 - 2029 seuraavasti:
1. Kunnan ilmoitukset julkaistaan ensisijaisesti yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla.
2. Kunnan ilmoitukset voidaan julkaista yleisen tietoverkon lisäksi myös paikallislehti Vaarojen Sanomissa. Säännösten salliessa tiedotetaan siten, että lehdessä ilmoitetaan vain ilmoituksen nähtävänäolosta kunnan yleisessä tietoverkossa tai julkaistaan ilmoitus lyhennettynä.
Kokouskutsuja ei julkaista lehdistössä, lukuun ottamatta valtuuston kokouskutsua. Valtuuston kokouskutsu, jossa on tieto kokouksen ajasta ja paikasta sekä tieto siitä, milloin kokouksen pöytäkirjan nähtävänä julkaistaan paikallislehti Vaarojen Sanomissa.
3. Ylemmän viranomaisen päätöksistä, kaavan, rakennusjärjestyksen, rakennuskiellon, toimenpiderajoituksen, rakennusrajoituksen ja erillisen tonttijaon hyväksymisestä ja voimaantulosta sekä taksojen vahvistumisesta ilmoitetaan ainoastaan yleisessä tietoverkossa kunnan julkisessa tietoverkossa ellei erityislaista muuta johdu.
4. kunnan ulkopuolelta tulevat kuulutukset julkaistaan vain julkisessa tietoverkossa.
5. Avoimista viroista ilmoitetaan yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla ja Kuntarekryssä, sekä tarvittaessa muualla tapauskohtaisesti.
6. Kunnanhallitus, lautakunnat ja toimialojen johtajat ja päälliköt oikeutetaan asian niin vaatiessa julkaisemaan ilmoitus harkintansa mukaan myös muissa lehdissä.
Osavuosikatsaus 1-6/2025 sekä lähtökohdat talousarviotyöhön vuodelle 2026
Kunnanhallitus saattaa osavuosikatsauksen ja talousarviotyön lähtökohdat kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Eropyyntö Juuan kunnan luottamustehtävistä, Hyttinen Juho
1. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto toteaa Juho Hyttisen luottamustoimet Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen 1. varavaltuutettuna ja hyvinvointivointilautakunnan varajäsenenä päättyneiksi vaalikelpoisuuden menettämisen myötä.
2. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenelle Reetta Nenoselle uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevalle toimikaudelle.
Rakennuskiinteistöjen ylläpito-ohjelman 2026-2030 valmistelu
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle seuraavaa:
1. Kunnanvaltuusto katsoo saaneensa tiedoksi kuntarakennepalvelujen johtajan katsauksen kunnan omistamista rakennuksista.
2. Kunnanvaltuusto nimeää poliittisen valmisteluryhmän rakennuskiinteistöjen ylläpito-ohjelman valmistelua koskevan strategiatyön tueksi.
3. Hallitus esittää valtuustolle, että valmisteluryhmässä olisi kolmesta viiteen valtuutettua.
Juuan kunnan ilmastosuunnitelma ja ilmastotyö
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto kuulee ilmastokoordinaattori Heidi Tiaisen tilannekatsauksen.
Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen liittyminen kaudelle 2026-2035
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Juuan kunta vahvistaa osallistumisensa julkisen alan energiatehokkuussopimukseen sopimuskaudelle 2026-2035.
Seuraa kokousta live-lähetyksen kautta Juuan kunnan Youtube-kanavalla.
Tutustu koko esityslistaan.

