Uutiset

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Midnight Songs

Midnight Songs

Eriko Takahashi, piano
Juuan kunnantalo, ti 16.9. klo 19

Suomalaisyleisöt edellisillä käynneillään hurmannut japanilaispianisti Eriko Takahashi vierailee jälleen Suomessa sekä myös Juuassa. Tällä kertaa Takahashin konsertti sisältää japanilaista, virolaista sekä suomalaista musiikkia 1900- ja 2000-luvuilta. Ohjelmistossa näkyy Takahashin kiinnostus luontoon mutta myös uuteen musiikkiin. Konserttiin sisältyykin myös teoksia, jotka ovat joko Takahashille kirjoitettuja tai hänen kantaesittämiään.

Tokion seudulla vaikuttava pianisti Eriko Takahashi haki oppinsa ensin Tokiosta ja sen jälkeen Itävallasta. Hän on myös saavuttanut menestystä useissa pianokilpailuissa. Lukuisten säveltäjien kanssa yhteistyötä tehneen pianistin sydäntä lähellä on 1900- ja 2000-lukujen musiikin ohella myös suomalainen luonto ja kulttuuri, joissa hän näkee useita yhtäläisyyksiä kotimaansa kanssa. Hänen suomalaista musiikkia, mm. juukalaisen Ari Romppasen teoksia sisältävä "Nordic Visions" CD-levy (2025) on päätynyt Japanissa useammankin musiikkilehden suosituslistoille. Levyä on saatavilla konsertin yhteydessä.


Tällä hetkellä Tokion alueella vaikuttava pianisti Eriko Takahashi on kiinnostunut erityisesti uudemmista sekä vähemmän tunnetuista teoksista, joista hän rakentaa usein luontoa tai ihmisyyttä kuvaavia konserttiohjelmia. Hän on soittanut lukuisia kantaesityksiä, ja useat säveltäjät ovat kirjoittaneet hänelle teoksia.

Takahashi opiskeli ensin Tokiossa Toho Gakuen musiikkikorkeakoulussa, ja siirtyi jatkamaan opintojaan Itävaltaan Anton Bruckner -konservatorioon. Pianomusiikin ja kamarimusiikin lisäksi hän täydensi opintojaan myös maineikkaan Klangforum Wien -yhtyeen vetämässä ohjelmassa keskittyen erityisesti uuden musiikin esityskäytäntöihin, sekä useilla mestarikursseilla.

Kahteenkin otteeseen Joensuun musiikkijuhlilla esiintynyt pianisti on saavuttanut menestystä useissa kansainvälisissä pianokilpailuissa, kuten “Cittá di Barletta” (Italia 2014), “Premio Accademia Giovani” (Rooma 2015), “Julian Cochran Piano Competition” (Varsova 2015) tai “Music and Earth” (Sofia 2019), sekä ollut itsekin pianokilpailun tuomaristossa, “Clavis St. Petersburg 2017” ja “Japan Classical Music 2023”. Suomen ja Japanin ohella hän on konsertoinut myös Itävallassa, Saksassa, Ranskassa, Puolassa ja Virossa. 

Tällä hetkellä Eriko Takahashi konsertoinnin ohella myös opettaa pianonsoittoa yliopistossa Tokiossa.

muotokuva pianisti Eriko Takahashista

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka

koristekuva