Kiinteistötietoselvitys
Kiinteistötietoselvitys
Kiinteistötietoselvitys
Kiinteistöveroselvitys Juuan kunnassa
Kiinteistötietoselvityksen toinen kierros
Olemme aloittaneet kiinteistötietoselvityksen kirjeiden toisen kierroksen. Teemme selvitystä porrastetusti alueittain. Kirjeessä toimitamme teille lomakkeet ja ilmakuvan. Täyttöohjeen löydät täältä.
Kiinteistötietoselvitys Juuan kunnassa
Juuan kunnanhallitus on päättänyt (Kunnanhallitus 28.02.2022 § 30) toteuttaa kunnassa kiinteistötietoselvityksen, jonka tarkoituksena on tarkistaa rekistereissä olevien tietojen ajantasaisuus. Kiinteistövero on kiinteistön omistukseen perustuva vero, jokainen kiinteistön omistaja on verovelvollinen.
Veroa maksetaan omistuksessa olevan maan ja rakennusten mukaan. Maa- ja metsätalousmaa sekä vesialueet eivät kuulu kiinteistöveronpiiriin, sen sijaan maatilojen rakennukset kuuluvat. Vuokratonteilla verovelvollisuus on rakennusten osalta niiden omistajalla ja maapohjan verovelvollisuus kuuluu maapohjan omistajalle.
Kiinteistöveroselvityksiä on tehty useissa kunnissa eri puolilla Suomea, myös Pohjois-Karjalassa. Kiinteistöjen kohdalla verotus voi nousta tai laskea tietojen päivittymisen johdosta. Kiinteistöveron veronsaajia ovat kunnat.
Selvitystyön tavoitteena yhtenevät ja ajantasaiset viranomaisrekisterit
Verottajan ja kunnan viranomaisrekistereiden sisällöt poikkeavat toisistaan ja osa tiedoista on vanhentunutta tai virheellistä ja osa löytyy vain verottajan rekisteristä. Selvitystyön myötä saadaan rekisterit yhteneviksi ja ajantasaisiksi.
Selvitystyön toimintamalli Juuan kunnassa
Juuan kunnassa kiinteistöveroselvitys toteutetaan käytännössä useassa eri vaiheessa.
Ensimmäisessä vaiheessa selvitys perustuu tietokantoihin, joissa verrataan verottajan ja kunnan rekistereitä.
Toisessa vaiheessa kiinteistöjen omistajat voivat itse ilmoittaa kiinteistöjensä päivitetyt tiedot kunnan rakennusrekisteriin.
Mikäli edellä mainittuja keinoja hyödyntäen tietoja ei pystytä päivittämään, suoritetaan myös maastotutkimuksia, jotka perustuvat kiinteistöjen mittauksiin paikan päällä. Kohteista tarkistetaan vain ulkomitat, sisälle kohteisiin ei ole tarvetta mennä. Mahdolliset tarkistuskäynnit ilmoitetaan ennakkoon tekstiviestillä.
Mikäli kiinteistöstä ei ole saatu kiinteistötietoselvitystä, kiinteistötietoselvitys tehdään kiinteistölle ilmakuvien perusteella.
Kiinteistöverotietojen tarkistus omatoimisesti
Kiinteistöverotiedot on mahdollista tarkistaa myös itse. Omatoiminen kiinteistöverotietojen ilmoittaminen tehdään ensisijaisesti kunnalle. Kunnan rekisteriin ilmoitettu tieto päivittyy molempiin sekä kunnan, että verottajan rekisteriin. Verottaja lähettää vuosittain tiedot verotuksesta kiinteistöveropäätöksellä. Päätökseen merkityt tiedot tulee tarkistaa ja ilmoittaa mahdolliset muutokset. Huomaathan, että ilmoittaessasi ensin verottajalle, tiedot eivät päädy kunnan rekisteriin.
Lisätietoja
Mikäli teille jäi kysyttävää, voitte olla yhteydessä
sähköpostilla rakennusvalvonta@juuka.fi sekä
puhelimitse rakennustarkastaja 040 104 2620 tai lupasihteeri 040 104 2621.
Sisältöjulkaisija
Jarmo Kallinen
Rakennustarkastaja
040 104 2620
jarmo.kallinen@juuka.fi
Marko Ärväs
Lupasihteeri
040 104 2621
marko.arvas@juuka.fi