Lauantaina 14.6.2025 vietettiin jo kolmatta kertaa Juuan kesän avajaisia, ja tapahtuma ylitti odotukset! Poikolan koulun piha-alueella juhli aurinkoisessa säässä arviolta 2500 kävijää – enemmän kuin koskaan ennen.
Tapahtuma houkutteli paikalle niin paikallisia, mökkiläisiä kuin matkailijoitakin. Koko päivän ajan alueella vallitsi lämmin ja iloinen tunnelma.
Ohjelmassa riitti elämyksiä koko perheelle
Musiikista vastasivat suomalaiset huippunimet, jotka loivat tapahtumaan monipuolisen ja mukaansatempaavan tunnelman.
Ryhmä Hau avasi päivän energisesti, ja pienimmät juhlavieraat pääsivät mukaan tanssimaan pentopoppoon kanssa Hau Hau boogieta – kaksi onnellista fania pääsivät myös lavalle yhteiseen tanssi-esitykseen. Esityksen jälkeen fanit perheineen saivat mennä ottamaan yhteiskuvia Ryhmä Haun kanssa.
Janne Tulkki toi lavalle ikivihreitä iskelmiä ja keräsi kuulijoiksi eri-ikäisiä musiikin ystäviä. Veila, maailman ainoa yhteiskanteleyhtye esiintyi toisella esiintymisalueella, hurmaten yleisön lempeällä soitollaan ja lämpimällä tunnelmallaan. SHRTY sai erityisesti tapahtumassa vierailleen nuorison innostumaan – kädet nousivat ilmaan ja nuoret osallistuivat laulamaan mukana heille tunnetuja kappaleita. Illan päätteeksi Janna yhdisti eri-ikäiset kuuntelijat nauttimaan herkästä ja taidokkaasta esityksestään.
Eläimiä, taidetta ja herkkuja
Eläinalueella kävijät saivat rapsutella suloista lammasta ja nousta uljaan suomenhevosen Sopun kyytiin kärryajelulle. Elämyksiä riitti erityisesti lapsiperheille. Eläinpiha ja pomppulinnat olivat ehdottomasti yksi lapsiperheiden suosikeista. Pomppulinnalla pomppijoita riittikin tapahtuman alkuminuuteilta aivan tapahtuman loppuun saakka. Tekemistä löytyi myös rauhallisempiin aktiviteettihin kun lapset ja nuoret pääsivät maalaamaan 4H-yritys Sudenkullan taidepajalla.
Ruokakojut olivat koko päivän ajan vilkkaassa vauhdissa – suurin osa myyjistä möi tuotteensa loppuun ja lupasivat tulla mukaan myös ensi vuonna uudestaan. Tapahtuma sai paljon positiivista palautetta. Tunnelma, ohjelma ja järjestelyt saivat kiitosta niin ensikertalaisilta kuin aiempien vuosien kävijöiltä.
”Ohjelma oli monipuolinen, kaikille oli jotakin. Hienoa, että kyseessä oli aidosti koko perheen tapahtuma!" - Kävijäpalaute
¨
Kiitos kaikille mukana olleille!
Juuan kunta kiittää lämpimästi kaikkia esiintyjiä, kävijöitä, yhteistyökumppaneita ja tapahtuman mahdollistaneita toimijoita.
Tervetuloa mukaan taas ensi vuonna – entistäkin suuremmalla sydämellä!
Katso lisää kuvia tapahtumasta ja seuraa meitä somessa:
#JuuanKesänAvajaiset #JuuassaTapahtuu