Uutiset

Murupolku

väli

 

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Vuokon aurinkovoimapuiston esittelytilaisuus

Vuokon aurinkovoimapuiston esittelytilaisuus

Juuan Vuokkoon on suunnitteilla aurinkovoimapuisto. Kunnanhallitus on kokouksessaan 18.12.2023 § 256 päättänyt aloittaa hanketta varten tarvittavan osayleiskaavoituksen.

Hanketta vetää FIxSun Solar Oy. Kaavoittajana toimii Suunnittelu Haltilahti.

Hankkeen tavoitteena on rakentaa Vuokkoon n. 80 hehtaarin laajuinen aurinkovoimalapuisto. Hankkeen tavoitteena on osaltaan toteuttaa Juuan kunnan strategian 2022–2026 mukaista kunnan alueen kestävän kehityksen tavoitteita ja elinvoiman uudistustavoitteita.

Hankkeella on myös mahdollisuus tukea Juuan kunnan osallisuutta tavoitteisiin, jossa Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Kunnat pyrkivät vähentämään ilmastopäästöjään muun muassa lisäämällä uusiutuvan energian käyttö ja parantamalla energiatehokkuutta. Kunnat kannustavat myös paikallisia yrityksiä ja asukkaita ilmastotekoihin.

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 7.2. – 8.3.2024. Ja asiasta voi jättää mielipiteen kunnalle.

 

Tule kuulemaan hankkeen esittelyä

FixSun Solar Oy esittelee hanketta 19.2.2024 kunnantalon valtuustosalissa klo 16:00 alkaen. Tilaisuuteen voit tulla paikanpäälle, tai osallistua teams-yhteyden kautta. Teams-linkki

(Striimauslinkki, ei valitettavasti ole käytettävissä, kuten aiemmin ilmoitettiin. Pyydämme seuraamaan tilaisuutta teamsin kautta)

Olet lämpimästi tervetullut kuulemaan hankkeesta.

 

 

Elä ihmeessä, tule Juukaan! -video

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen istuu Hedwigin Helmi kahvilassa ja katsoo ulos ikkunasta

 

Meidän Pohjois-Karjala 300 vuotta


Pohjois-Karjala täyttää tänä vuonna 300 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi maakuntaliitto tekee videot jokaisesta Pohjois-Karjalan kunnasta. Huhtikuussa julkaistiin Juuan video, jossa puheenvuoron saa kunnanjohtaja Henri Tanskanen. Kuvassa on linkki, jota painamalla pääset katsomaan videon Pohjois-Karjalan youtube -kanavalla (video avautuu uuteen välilehteen).

grafiikka